|
11-Elokuuta-2001: GPS paikannusta
Paikkainformaatio kerättiin usean tunnin aikana 11-Elokuuta-2001 kannettavalla Garmin Mark-III GPS paikantimella, joka teoriassa antaa nykyisin vajaan 10 metrin paikkatarkkuutta.
Olemme melko vakuuttuneita että paikanmäärityksessä on tullut eri suuntiin vaihtelevia virheitä (kuten GPS:llä on tapana), koska aikaa meni suhteellisen paljon ja satelliittien geometria vaihteli, samoin satelliittien kuuluvuus metsäisessä maastossa vaihteli.
Tuleva kartografia pyrkii täsmentämään paikkoja ja luomaan muutamia tarkkuuskiintopisteitä alueellemme.
Olemme määrittäneet myös "Artjärven ViestiKallion ortogonaalisen P/I koordinaatiston" (AVK-P/I), joka on metrejä pohjoiseen ja itään lähes mielivaltaisesti valitusta refrenssistä -- näin saimme oheisen karttapiirroksen koordinaatteineen sopimaan käytetylle piirrosalueelle. ;-) Koordinaatisto on yhteneväinen paikallisen ortogonaalisen KKJ kaista 3:n hilan kanssa.
Tämän "AVK-P/I" Koordinaatiston määritelmää voidaan vaihtaa koska tahansa. (Ja onkin vaihdettu!)
Tontin nurkkapisteiden koordinaatit maanmittauslaitoksen tietojärjestelmästä haettuna ovat oheisessa taulukossa.
Englanninkielinen selvitys kartastokoordinaattijärjestelmästä (KKJ) on tässä Maanmittauslaitoksen dokumentissa.
|
Rivit ovat:
- Pisteen numero
- a: Kartoitusmitta (metreinä)
- b: Kartoitusmitta (metreinä)
- XP: KKJ P koordinaatti (metreinä)
- YI: KKJ I koordinaatti (metreinä)
- Z[N60]: KKJ korkeus (metreinä, kansallisella N60 järjestelmällä)
- XP - P0: "AVK-P/I koordinaatti, P komponentti"
- XI - I0: "AVK-P/I koordinaatti, I komponentti"
- Delta-P: Pisteen ja sen seuraajan P koordinaattien ero
- Delta-I: Pisteen ja sen seuraajan I koordinaattien ero
- Delta-Z: Pisteen ja sen seuraajan Z koordinaattien ero
- Dist: Lohkomisasiakirjaan merkitty pisteiden välinen suora etäisyys
- Dist-PI: Pythagoran etäisyys pisteiden välillä P-I-tasossa
- Dist-PIZ: Pythagoran etäisyys pisteiden välillä P-I-Z-avaruudessa
- GPS nav Lat (N): Leveysaste GPS:llä WGS84:ssä
- GPS nav Long (E): Pituusaste GPS:llä WGS84:ssä
- WGS84 Latitudi (N): Leveysaste KKJ->WGS84 muuntotyökalun laskemana
- WGS84 Longitudi (E): Pituusaste KKJ->WGS84 muuntotyökalun laskemana
Maanmittauksen paikkatiedon tarkkuusluokka on 0.25 metriä. GPS:n tarkkuusluokka on noin 4-6 metriä.
26-Elokuuta-2001 GPS:llä kerätty paikkasarja havaittiin olevan siirtynyt 25 metriä pohjoiseen ja 10-15 metriä itään 11. päivän GPS pisteistä. (Pari tuntematonta ja kontrolliksi pari tunnettua...) Tämä siis aikana, jolloin Selective Availability ei ole enää huonontamassa GPS:n antamaa paikkatietoa.
| Piste numero |
1 |
1' |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
| a |
+6.6 |
+6.6 |
-56.8 |
0.0 |
+200.7 |
+200.7 |
+95.3 |
| b |
+109.2 |
+109.2 |
+86.0 |
0.0 |
0.0 |
+100.0 |
+68.6 |
| XP |
6736334.0 |
6736334.0 |
6736295.1 |
6736226.7 |
6736285.7 |
6736381.6 |
6736320.4 |
| YI |
3457256.3 |
3457266.3 |
3457320.0 |
3457243.6 |
3457049.2 |
3457077.6 |
3457168.7 |
| Z[N60] |
86.4 |
86.4 |
79.8 |
83.2 |
74.6 |
78.5 |
86.7 |
XP - 6736200.0 |
134.0 |
---.- |
95.1 |
26.7 |
85.7 |
181.6 |
120.4 |
YI - 3457040.0 |
216.3 |
---.- |
280.0 |
203.6 |
9.2 |
37.6 |
128.7 |
| Delta-P[N,N+1] |
38.9 |
--.- |
68.4 |
- 59.0 |
- 95.9 |
61.2 |
- 13.6 |
| Delta-I[N,N+1] |
- 63.7 |
--.- |
76.4 |
194.4 |
28.4 |
- 91.1 |
- 87.6 |
| Delta-Z[N,N+1] |
6.6 |
-.- |
- 3.4 |
8.6 |
- 3.9 |
- 8.2 |
0.3 |
| Dist[N,N+1] |
67.5 |
--.- |
103.0 |
200.7 |
100.0 |
110.0 |
97.5 |
| Dist-PI[N,N+1] |
74.6 |
--.- |
102.5 |
203.2 |
100.0 |
109.7 |
88.6 |
| Dist-PIZ[N,N+1] |
74.9 |
--.- |
102.6 |
203.6 |
100.1 |
110.1 |
88.6 |
GPS nav Latitude (N) |
60° 44.___' |
60° 44.___' |
60° 44.069' |
60° 44.028' |
60° 44.___' |
60° 44.114' |
60° 44.080' |
GPS nav Longitude (E) |
26° 12.___' |
26° 12.___' |
26° 12.875' |
26° 12.789' |
26° 12.___' |
26° 12.609' |
26° 12.698' |
WGS84 Latitude (N) |
60°44.0891__' |
60°44.089346' |
60°44.068748' |
60°44.031426' |
60°44.061935' |
60°44.113755' |
60°44.081393' |
WGS84 Longitude (E) |
26°12.8053__' |
26°12.816556' |
26°12.876118' |
26°12.793009' |
26°12.578464' |
26°12.608425' |
26°12.709412' |
|
Leveysasteessa (P-koordinaatissa) 0.0001 kaariminuuttia vastaa 0.185 metriä. 0.01 kaarisekuntia vastaa puolestaan 0.30 metriä. Pituusasteen kulmamitan vastaavuus on kertoimella "cos(leveysaste)"
Etäisyydet karttapisteen nro. 1 suhteen ovat selvästi vääristyneet tontin lohkomisasiakirjassa mainituista mitoista. Kartta on piirretty koordinaattipisteiden mukaan ja piste 1' on piirretty etäisyyksien mukaan pisteistä 2 ja 6.
Tontin kulmamerkki 1 löydettiin paikasta 1' -- melko tarkkaan 10 metriä itään tietokantaan merkitystä paikasta. Varmaankin syöttövirhe livahtanut mukaan.
Muut paikat, kuin rajapisteet, ovat GSP epävarmuudella mitattuja ja jotenkin alueelle sovitettuja.
Huhtikuun 21 päivänä (2002) tehdyt mittaukset tonttimme etelä/kaakkoispuolella (ns. URSA alue) viittaavat että rajapisteen 2 paikka olisi 10 metriä itään JA pohjoiseen rekisteriin kirjastusta. Tarkkuusmittausta ei ole vielä ulotettu tuolle alueelle. (ks. teodoliittimittauksia alempana.)
Päivitys 9-Lokakuuta-2001:
Ilmavalokuvien ensimmäinen käsittelykierros antoi tielle ja rakennuksille hieman eteläisemmät paikat suhteessa rajapisteisiin. (Rajapisteiden paikannus kuvasta voi myös olla väärin..)
viestikallio-kartta.PDF
Päivitys 27-Tammikuuta-2002:
Yritelmä laittaa ilmakuva ja karttapiirros päällekkäin:
Kuvaan on lisatty magentalla mahdollisia tunneleita ja luolia. Maantien tasosta pintaan on noin 25-30 metriä.
viestikallio-kartta-pic2.PDF
Sama itä-länsi-suuntaisena leikkauksena esittäen pystysuuntaista tilaa. Luolien poikkileikkaus on 10x8 metriä, pohjapintaa 10x30 metriä.
viestikallio-kartta-pic5.PDF
Päivitys 14-Maaliskuuta-2002:
Ortokorjausta, peruskartta-aineistoa ja korkeuskäyriä:
Viestikallio korkeuskäyriä:
Pelkät korkeuskäyrät: pieni,
suuri,
PDF,
xfig
Ilmakuvataustalla:
pieni,
suuri,
PDF,
xfig
+gif
Ilmakuvataustalla + kurpitsa ja uusi tie:
pieni,
suuri,
PDF,
xfig
+gif
Ilmakuvataustalla + kurpitsa ja uusi tie, nykyisen tien jyrkät kohdat korostettuna:
pieni,
suuri,
PDF,
xfig,
+gif,
tien jyrkkyysdata
KKJ Kiintopisteitä
Lähiseudun KKJ kiintopisteet noin suunnilleen:
Punaisella värjätyille pisteille on ostettuna kiintopistekuvaukset, mutta niitä ei voi julkaista tässä mediassa.
Piste 58M331 näkyy Viestikallion huipulle/etelärinteelle.
Piste 92M1005 ei näy suoraan Viestikalliolle.
Pisteiden paikkatarkkuus KKJ P/I/Z koordinaateissa on parempi, kuin noin 30 mm.
Teodoliittimittauksia tontilla ja lähellä
Ensimmäisiä teodoliittimittauksia tehtiin tontilla 2002-04-20 laatien sinne kaksi (plus yksi) kiintopistepulttia.
Toinen mittaussarja lähistöllä antoi rajamerkeille 2 ja 3 keskinäisen etäisyyden, joka poikkesi niin paljon rekisterissä olevasta, että sitä ei voitu pitää pelkkänä työvirheenä. Ilmeisesti siis rajapisteiden 1 ja 2 koordinaateissa on huomattava virhe..
Matti Aarnio <matti.aarnio@zmailer.org>; OH2MQK
|