Tapahtunutta - Täysi logi
2011-08-28 Lomo-aktiviteettia
Selkeä, kuuton ja mahtavan lämmin tähtikirkas yö. Lomoon kiinnitettiin etsinputki ja sen avulla löydettiin sopivia kohteita. Planetaarinen sumu M57:sta näkyi valokuvista tutut 15mag keskustähti sekä "munkkirinkilän" reunan sisällä oleva tähti. Lisäksi M57:n ulkopuolella symmetrisesti olevat 13mag ja 15,7mag tähdet. Suurennusta räpsäkät 640x, fokus napsahti kohdalleen ja tähdet teräviä. Toisena kohteena pallomainen tähtijoukko M15, yksittäisiä tähtiä siinä näkyi satoja. Lomon optiikka ja tukevuus on huippuluokkaa niinkuin aiemminkin on todettu. Seurantaa pitää vähän säätää kun edistää turhan paljon, kameralla ei voi valottaa muutamaa sekuntia enempää kun tähdet menee liikaa viiruiksi, tarkkaa hommaa kun polttoväliä on 8000mm ja esim CanonEOS1000D:n resoluutio systeemissä 0,13"/pixeli. Samoin jalustan tasapainotus on yhä sata kiloa pielessä. Ohessa pari tunnelmakuvaa, okulaariin katselee tummana hahmona Markus T. Terveisin, Jorma R.
Kohteena M57, okulaarissa Markus
Linnunrata kattona Lomo-talon yläpuolella
Kohteena M15
2010-10-09 Aktiviteettiviikonloppu
Porukkaa oli paikalla perjantaista lähtien, siivoamista ja yhdistyksen toiminnan aktivoinnin suunnittelua. Lomo-talon seinät maalattiin talkoissa loppuun.
Pensselisedät Kari ja Jorma:
Mustan aukon simulointia:
2010-01-23 Tammikuun stagnaatiota
Viestikalliolla lappimaisia pakkasmaisemia ja tammikuun pysähtyneisyyttä. -20C pakkasta, vessa oli jäässä, muuten paikat kunnossa. T:Jorma
2009-08-09 Kevätkokous 2009
Viestikalliolla pidettiin sääntömääräinen kevätkokous, paikalla niukasti jäsenistöä. Samassa yhteydessä järjestettiin Lomo-talon maalaustalkoot kahden hengen voimin, itäseinä saatiin maalattua. Rankkasadekuuro iski kesken homman, mutta onneksi ei kastellut juuri maalattua seinää. Pensseleissä Kari ja Jorma.
2009-06-19 Tavaroiden palautus
Käväisin mäellä palauttamassa minulle Lomo-projektin yhteydessä jääneet
tavarat.
Toin myös yhdistyksen arkiston sekä kirjanpidon ja jätin ne HQ:n pöydälle.
Kiitti kaikille menneistä vuosista ja hyvää kesän jatkoa.
Kaizu
Ai niin... tuuli oli rikkonut yhden Lomotalon valokatelevyistä, onneksi ihan kulmasta. Vaatii korjausta.
2009-03-21 Lomolla katselua
Ursan laitepäivien yhteydessä oli osin selkeä ilta ja Lomo-talon katto avattiin. Lomo suunnattiin matalalla olevaan erittäin kapeasirppiseen (2,4%)Venukseen Auringon laskettua. Venus näkyi hienosti, vain 9 asteen korkeus värjäsi Venuksen sirpin sateenkaaren väreihin. Oheinen kuva otettiin Canon1000D:llä Lomon polttopisteestä, mitään lasia ei ollut välissä (paitsi Canonin sisäinen IR-block), joten värit ovat "todellisia" ilmakehän aiheuttamia. Kuva on myös juuri sen kokoinen kun se Canonin ruudussa näkyi.
Lomon uusi seuranta toimii hyvin, Kaizu on tehnyt tarkan ja toimivan systeemin, pidemmän valotuksen tähtikuvaa ei kuitenkaan vielä otettu. Tähtiä katsottiin visuaalisesti 50mm okulaarilla (160x), ja ne olivat "neulanteräviä". Havaitsijat JarmoK ja JormaR.
2009-02-07
Kokeilin Lomon DC-moottoreita sekä punnitsin Lomoa. Hienoliikunta toimii DC moottoreilla, kunhan niihin syöttää 12-16V sähköä, virtaa meni alle 0.5A.
Putken ollessa vaakasuorassa, DEC akseli tarvitsee 70Nm kääntämään peilinpuolta alas ja RA akseli tarvitsee 198Nm painamaan putkea alas. Lumen auraajaa vois pyytää laittamaan lingon poispäältä Lomotalon kohdalla, oli nääs lunta sisällä.
Kaizu
2009-01-10 Syyskokous 2008
Syyskokous 2008 pidettiin Viestikalliolla, paikalla reilusti yli 10% jäsenistöstä. Lomoa ja sen sulavasti toimivaa moottoriliikuntaa esiteltin tilaisuuden päätteeksi innostuneelle jäsenistölle, taivas oli harmittavasti pilvessä estäen esim nyt näkyvän Venuksen havainnoinnin.
2008-11-08 Myös lomon pikaliikkeet toimivat
Toin puuttuvan käsikapulan pelipaikalle ja kytkin AC-moottorit inverttereihin. Säädin inverttereiden acc/dec parametrit niin että nyt myös hitaammat nopeudet toimivat. Asensin valokatkaisijan.
Kaizu
2008-10-19 Lomon seuranta toimii
Lomoon asennettu seuranta, toteutettu tuntiakselin differentiaalivaihteistoon asennetulla steppimoottorilla joka pyörii Kaizun tekemän ohjauselektroniikan ohjaamana. Lisäksi asennettiin Lomo-taloon sisävalo. Paikalla Kaizu, Ari, Jarmo ja Jorma.
Video, stepperi ja rattaat pyörii
2008-04-12 Kevätkokous 2008
Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Viestikalliolla, paikalla noin 10% jäsenistöstä.
Lomoon kiinnitettiin hienoliikunnan steppimoottorit Kaizun toimesta. Hälytys- ja valvontajärjestelmää laajennettiin.
2008-02-17 Lomo tulee valmiimmaksi päivä päivältä
Ensin korjattiin kattoa Ursan avustuksella ja sitten Lomoa tasapainotettiin n. sadalla kilolla rautaa. Sen jälkeen Lomo alkoi liikkua lähes sulavasti. Älylaatikko siirtyi Järvenpäähän vastaanottamaan seurantaelektroniikkaa. Linnun jätökset siivottiin pois peilin päältä.
Työn sankareina Kai, Jarmo ja Jorma
2007-11-24 Lomo pakotettiin liikkeelle ja havaittiin kuuta
Seurantaa ei vielä ollut mutta sprayvaseliinin liukastamaa vaihteistoa saatiin ajettua eteen, taakse, ylös ja alas.
Kuuta katsottiin Arin 13mm:n Naglerilla, 615X suurennus vastaa sitä
että kuuta katsotaan 480km:n korkeudesta. Harmi kun Kiinalaiset panivat paremmaksi ja laittoivat luotaimen vain 200km:n korkeudelle.
Säätämässä Jorma R, Ari M ja Kaizu
2007-11-17 Lomo liikahti omilla moottoreillaan
Pikaliikkeiden AC-moottorit ovat nyt paikoillaan. Invertterit on kytketty
ja moottorit pyörivät. Tosin RA suunta vaatii pientä herkistelyä. 100kg:n epätasapainolla saattaa olla vaikutusta. Todettiin myös että Lomo jaksaa kohottaa observatorion kattoa.
Virittelemässä Kaizu ja Jorma sekä Ursasta pari asiantuntijaa.
2007-09-08 Lomo AZT-27, Lomotalo toimii teknisesti
Lomotaloon asennettiin liukukaton tuulilukot, sähköpistokerasiat kaikille sisäseinille, loput seinärimat, valokatteeseen lisää ruuveja, saranoidun länsipäädyn vipumekanismi ja oveen lukko.
Katon saa nyt helposti avattua ja länsipäädyn taitettua sivuun joten rakennus on teknisesti toimiva Lomon käyttöä varten. Puuttuu vielä erinäisten rakojen lumisuojia ja räystäitä, tuulilukot katon aukiasentoa varten, portaat sekä maalaus.
Paikalla timpureina Ari M., Jarmo K., Kai F. ja Jorma R.
2007-07-08 Lomotalon länsipääty levytetty
Toissa viikolla tuomani levyt kiipeilivät nyt paikoilleen,
siis osa niistä.
Tämännäköinen tänään, pientä laittoa vielä.
Kaizu
2007-07-08 Lomotalon itäpääty levytetty
Viime viikolla tuomani levyt kiipeilivät nyt paikoilleen,
siis osa niistä.
Kaizu
2007-07-01 Lomotalon edistämistä
Rytmiryhmä: Ihan issekseen kun muut ei joutaneet.
Toin venetrailerin päällä maanneet Lomotalon päätymateriaalit
mäelle ja puuhastelin taittuvan päädyn alle kannakkeen.
Merkitsin myös "tienviitalla" löytämäni vuorimunkit.
He majailevat aika lähellä 5 m:n työmaata joten varokaa siellä.
Ei ne pure mutta ovat ihan nättejä.
Palautin myös Lomotalon katon omalle paikalleen.
Kaizu
2007-05-17 Helatorstai
Kuuma ja kuiva päivä. Mittari kertoo +15..+16, mutta hiki tuli paitaan...
Rytmiryhmä OH2MQK ja OH1MRH/OH1JA teki
muottia
5m peilin jalan runkopilarin kaivonrenkaiden asennuspohjalle.
2007-04-21 APRS i-gate OH2RDY päivitetty
Viestikalliolla oleva APRS-verkon i-gate OH2RDY on päivitetty uudempaan rautaan.
Wanha kookas sähkönälkäinen räkki-peesee poistui kaapista ja tilalle tuli noin 20 Wattia kuluttava pikkukone joka ottaa käyttösähkönsä OH2RAY-ripiitterin 13.8V pääsähköstä.
Uuden koneen kanssa on melkein päästy tilanteeseen, ettei siinä ole kuluvia osia (vain yksi pyörivä tuuletin...)
Kaapissa jumpatessa todettiin myös nykyisen bittiverkkokytkimen tuulettimien vetelevän viimeisiään - hirveä pärinä ja kolina...
Jälkikäteisessä verkkokeskustelussa mietittiin myös koko kaapin sähköjen muuttamista -48VDC standardiin. Saapa nähdä.
2007-04-14 Lomo AZT-27 Asennuksia ja koekatselu
Lomoon suunniteltiin asentoantureiden asentamista Mikko S:n valmistamaan suuntanäyttöön. Kaksi synkroa poistettiin ja paljastuneisiin akselinpäihin tehdään holkkisovitteet.
Illan hämärtyessä Lomoon asennettiin tuntiakselin moottorille väliaikaisesti invertteri ja deklinaatioakselille porakone. Kylkeen teipattiin punapistetähtäin, Lomon perään kiinnitettiin kulmapeili ja 80mm (100x) okulaari. Katto liu'utettiin sivuun ja Lomo suunnattiin näillä moottorivirityksillä kohti pimenevällä taivaalla näkyvää Saturnusta. Hetken etsimisen jälkeen Saturnus oli okulaarin kentässä erittäin kirkkaana ja tarkkana ja näky oli suurenmoinen. Jalusta on kohtuullisen hyvin ekvatoriaalisesti suunnassa, koska Saturnus pysyi vain tuntiakselimoottoria käyttämällä pitkän aikaa (n 1/2 tuntia) okulaarin näkökentässä.
Mika A toi paikalle laadukkaan 25mm Swan okulaarin (320x), jolla hyvän seeingin hetkillä Saturnuksesta näkyi erittäin terävänä kaikki renkaat A B C, Saturnuksen oma varjo renkaassa, Cassinin jako, Encken minimi ja lukuisia pilvivöitä ja kuita. Kuu Titan erottui selvästi oranssina ei tähtimäisenä kohteena.
Lomolle ei ole vielä tehty mitään kollimointeja tai muita optiikan säätötoimenpiteitä pääpeilinpesua lukuunottamatta. Mekaniikan laadusta johtuen säädöt ovat säilyneet hyvin siirto-operaatiosta huolimatta.
Parikymmentä Viestiteknisen, Altairin ja Ursan laitepäivän osallistujaa oli katsomassa ja todentamassa Lomon jalustan tukevuutta ja optiikan laatua.
2007-04-14 Kevätkokous 2007
Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Viestikalliolla, paikalla kymmenkunta jäsentä.
Viestikalliolla pidettiin myös "avoimet ovet" Ursan laitepäivien merkeissä ja esiteltiin Ursalaisille yhdistyksen laitteistoja mm 4 metristä peiliä ja Lomoa. Kimmo L demosi meteorien radiohavaintolaitteistoaan.
2007-Helmikuu
Viestikallion web-palvelu muutti omasta erillisestä koneestaan
virtuaaliseen Xen3 palveluun eräässä isommassa koneessa.
2007-1-7 Se pyörii sittenin
Rytmiryhmä Forssen, Kempas, Ryske, Syrjälahti todistivat nähneensä Lomo liikkuvan. Vaimean vihellyksen säestämänä tuntiakseli liikkui ensin vastapäivään ja sitten pienen suostuttelun jälkeen myötäpäivään takaisin lähtöruutuun.
Sähkötarkastuslaitoksen hyväksymä, no ehkä ei.
2006-11-19 Lomotalon korjausta
Piti laitella päätykolmioita mutta tullessani mäelle huomasin katon lähteneen pois paikoiltaan. Syysmyrsky oli tehnyt pikkukiusan. Katosta taisi sittenkin tulla liian kevyt. Harri L:n tunkkaamana katto nousi taas kiskoilleen. Siihen se sitten kiinnitettiin kuormaliinoilla. Lahjoitin yhdistykselle kaksi nippusideluokan kuormaliinaa.
Alempana mäellä radiosedät liimailivat rautatankoja kallioon. Voimasanojen määrän äkillisestä kasvusta päättelin liiman loppuneen kesken.
Kaizu
2006-10-22 Lomon rasvausta
Harrastin Sunnuntaipäivän ratoksi vesisateessa pyöräilyä. Rasvasin Lomon
hammaspyöriä ja suoritin empiiristä tutkimusta eri akseleiden välityssuhteista. Samalla totesin uudelleen että alkuperäiset AC-moottorit
ovat riittämättömät.
Kaizu
2006-10-14 - 2006-10-15
OH1JA ja OH1MQK saapuivat paikalle hieman järeämpien porakoneiden kanssa.
"Projekti 5m" aiheena.
http://www.viestikallio.fi/5m/
2006-10-13 - 2006-10-14
OH1JJC ja OH4KPN:
- asensivat monumentin mökin oven päälle vesikourun runsaalla kaadolla
- remppasivat monumentissa olevan "sääaseman" kaapelointia
2006-10-08 Lomo AZT-27 Asennuksia
Lomoon asennettiin pääpeili, apupeili, vastapainot, fokusointilaite, kääntökehä ja laiteteline. Lomon laiteteline on 9x13cm laakafilmille tarkoitettu mutta siihen voidaan kiinnittää myös kulmapeili ja 2 tuuman okulaaripidike visuaalihavaintoja varten.
Lomolla voi nyt ainakin testimielessä katsoa tähtiä. Okulaariaukosta katsottaessa vastaan katsoi oma silmä, joten kollimointi ei ole ainakaan täysin poskellaan. Kääntömoottorit eivät vielä toimi, joten kääntely hoidettiin asennusvaiheessa akkuporakoneilla.
Paikalla mm Kai F, Jarmo K, Matti L, Kalev S ja Jorma R.
2006-09-16 Lomo AZT-27 Peilikotelo maalattu, seinien rimoitusta
Lomon putken peilikotelo skrapattiin irtoruosteesta ja maalattiin ferrexillä ja mattaspraylla mustaksi. Havaintosuojan seinät ovat valmiit ja rimoitettu eteläseinää lukuunottamatta. Paikalla Ari M, Kai F, Jarmo K ja Jorma R.
2006-09-10 Lomo AZT-27 Pääpeili pesty
Pääpeili pestiin Sälinkäällä Arin autotallissa. Pestyn peilin aluminointi todettiin kirkkaaksi ja hyväkuntoiseksi. Peilin pintaan jäi muutama lähinnä kosmeettinen parin neliömillimetrin tahra sekä huomattiin jo valmistuksessa tulleita ohuita naarmuja, mutta havaitsemiseen ne eivät vaikuta. Optiikka on nyt valmiina kiinnitettäväksi kaukoputkeen. Pesijöinä Ari M, Kai F ja Jorma R.
Syypää
Vuorimunkkeja tavattu mäellä
Luontoystävät ovat havainneet mäellä, sekä Ursan että meidän alueella vuorimunkkeja. Ei mitään benediktiinejä vaan alla olevan kuvan näköisiä olioita. Ovat kuulemma harvinaisia. Harras toive on että jos sellaisia havaitset niin anna armoa äläkä tallustele päälle.
Kaizu
Linkki funetin kasvistoon
2006-08-20 Lomo AZT-27 Havaintosuoja, KATTO RULLAA SIVUUN !
Havaintosuojaan ja liukutukiin asennettiin järeät melkein 9 metriset alumiinikiskot ja katon juoksuihin Kaizun tekemät laakeroidut rullarakennelmat. Asennettiin stopparit kiskojen päihin. Katto rullineen nostettiin liukukiskojen päälle ja toimii. Katto liikkuu kevyesti ja äänettömästi pienellä työntövoimalla kiskojen päällä.
Paikalla talkoissa Kai F, Jarmo K, Ari M ja Jorma R.

2006-08-13 Lomon havaintosuojan listoitus aloitettu
Aloitettiin seinien listoitus, ihan vaan malliksi. Lisäksi pystytettiin
katon siirtokiskojen alusrakenteita. Homma jäi vaiheeseen kiinnitysrautojen
puutteessa.
Tekemässä Jorma R ja Kaizu, Ari M kävi tarkastamassa työn laadun.
2006-08-04 Lomo AZT-27 Havaintosuoja, ovi rakennettu
Sälinkään sahalta haettiin Viestikalliolle lautaa ja rimaa joista rakennettiin ja asennettiin saranoilleen ovi, mallia lato. Mukana talkoissa Jarmo K, Kai F ja Jorma R.
2006-07-21 PC-tunkkausta & säätöä ja muuta
Aiemmin 16.4.-06 sammuneeksi todettu 3699-audiokoodaajakone korjattiin vaihtamalla eläämänsä pyörittyään jumiin mennyt virtalähteen tuuletin toimivaan. Tuuletin vaihdettiin valitettavasti toiseen samanlaiseen liukulaakeroituun malliin, mutta se kait toiminee taas hetken.
Samalla siistitty hieman alamökin bonkkivuoren läpikulkevaa kulkureittiä.
Viestikalliolla pidettiin samana päivänä myös Radio Hami Ry:n perustava kokous. (Raapusteli: oh2glg)
2006-05-21 Lomon taloon toinen 1/2 lattiaa
Aria jäi häiritsemään puolitekoinen lattia joten kävimme
tekemässä lattian loppuun.
Kai F, Ari M
2006-05-13 Lomon taloon 1/2 lattiaa
Kosmologijoukkio kävi kiirehtimässä Lomon käyttöönottoa
rakentamalla putken ympärille useita neliömetrejä kävelykelpoista
lattiaa. Ryhmässä mukana Ari.M, Jarmo K. Jorma R. Kai F.
Kaizu
2006-05-06 Kevätkokous 2006
Pidettiin sääntömääräinen kevätkokous, osanottajia oli niukasti mutta riittävästi. Yksi ethernet-kytkin oli rikki, vaihdettiin toimivaan. Jääkaappi oli ikijäässä, kannettiin sulamaan pikkuobservatorioon.
- Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Havaintosuoja sai lahjoituksena harjapellin ja se ruuvattiin paikoilleen, kiitokset Ari M.
- Meteorien radiohavaintojärjestelmä
Koottiin 48MHz 4-elementtinen yagi. Pahus kun radion ohjaussofta oli jäänyt matkasta, joten demoaminen siirtyy seuraavaan kertaan.
2006-04-16 APRS-noden resetointi
APRS-nodesta ja mm. 3699-striimilähteestä oli virta loppunut
jossain vaiheessa ja sen palattua koneet eivät osanneet käynnistyä
itse ilman pientä mekaanista tökintää.
Mäki oli sula lähes koko matkalta, eikä paannejäätikköä ollut enää.
2006-02-18 Monumenttiin lämmitys
Monumenttiin laitettu termostaatilla varustettu lämpöpatteri.
Bonkin on nyt mukavampi talvehtia. Pakkauksessa oli myös seinä-
kiinnikkeet, joten muillekin jäi jotain askarreltavaa.
Tie oli kunnossa ja Chevykin nousi ylös ilman ketjuja.
Joku alkuasukas oli tosin jäänyt mäen juurelle.
Kaizu
2006-02-05 Vuoden 2005 syyskokous
Pidettiin kirpeässä pakkassäässä 5.2.2006.
Pitoa oli riittävästi, jopa Chevy nousi mäelle ilman lumiketjuja.
Väkeä oli sen verran että jokaiselle riitti jotakin puuhaa.
Sihteeri laittaa pöytäkirjan jakoon kunhan tarkastajat
sen ensin tarkastavat. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin
Kauko Siren, OH3GCI.
Kaizu
2006-01-26 Tapahtumaeditorin radikaalia kirurgiaa..
Aiemmin tapahtumaeditori oli rajoittunut noin 66 tapahtumaan
(CGI:n rajoja), nykyisessä on muutettu CGI parametrien käsittelyä
ja tuettujen tapahtumien historian koko on -- huomattavan suuri.
Tätä kirjoittaessa sain CVS:stä haettua ulos kaikkiaan noin 180
kirjausta aina uuteen vuoteen 2000-2001.
28.12.2005 - 26.1.2006
Tunkki on muuttanut uuteen osoitteeseen ja päivittänyt softiaan.
Tapahtumaeditori oli kaput tämän seurauksena hyvän aikaa...
19.11.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja, katto on päällä
Kattotuoleihin kiinnitettiin kertopuiset poikittaisjuoksut ja näihin
ruuvattiin kiinni 30 m2 valokatelevyä. Katon levytystä tehtiin
iltapimeän jo tultua ja korkealla palomies- ym kattoammattilaisten
voimin. Harjapelti ja päätykolmioiden levytys vielä puuttuu, mutta
Lomo on nyt suojassa.
Mukana talkoissa Ari, Risto, Kaizu ja Jorma.
6.11.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Kattotuolit ruuvattu paikoilleen, korkean paikan hommaa, ja taas vietettiin pimeän laskeutuessa harjakaisia. Lomoa käännettiin akkuporakoneen voimin, mahtuu nyt katon alle. Mukana talkoissa Kaizu, Kimmo, Juha A, Jorma.
23.10.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja, harjakaiset
Tehtiin 6 kappaletta kattotuoleja, joita sovitettiin paikalleen ja vietettiin näin komean rakennuksen harjakaiset. Pohjoisseinää laudoitettiin samalla kun kevyttä räntää satoi niskaan. Paikalla talkoolaisia Toni, Kaizu, Jorma.
16-17.10.2005 Syystuulet yllättivät ATV:n katsojat
Lomon itäistä ulkoseinää laudotettiin lisää, kallion toimintaa
esiteltiin kiinnostuneille Lahtelaisille radioamatööreille ja yhdelle
paikalle eksyneelle Ursalaiselle.
Lisäksi syötiin ja saunottiin ja jatkettiin hiirien jätöksien putsaamista.
Kokeillessamme ATV-Rx:ää, totesimme jonkin olevan pahasti vialla.
Lopulta tajusimme syysmyrskyjen yllättäneen ja koko antenni olikin maassa...
8.10.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Vino- ja poikittaistuet asennettiin seinien runkoihin. Länsi- ja eteläseinä laudoitettiin. Vasaranpauke keräsi runsaasti yleisöä, mm Ursan meteorijaosto tutustui AZT-27 projektiimme. Paikalla talkoolaisia Matti A, Juha A, Jarmo, Kai, Terho, Ari ja Jorma.
17.9.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Seinien runkorakenteet tehtiin valmiiksi. Pohjoisseinän korkeus 3m ja eteläseinän 2m lattiatasosta, rakennuksen koko ja muoto alkaa hahmottumaan. Paikalla talkoolaiset Matti, Katariina, Toni, Kimmo, Jarmo, Kai ja Jorma.
4.9.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Havaintosuojan lattiakoolaus pilarien päälle tehtiin valmiiksi. Reilu 60 metriä 50x150 ja 50x125 koolinkia pätkitty mittoihinsa ja naulattu paikoilleen. Talkoissa Annika, Kimmo, Terho, Toni, Jarmo ja Jorma.
21.8.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Havaintosuojan perustuksen harkkopilarit valettiin lopulliseen korkeuteensa. Paikalla Viestiteknisen ja Altairin talkoolaisia Matti, Katariina, Ari, Jarmo ja Jorma.
13.8.2005 Kevätkokous
Pidettiin kevätkokous, Viestiteknisessä hengessä osin etänä viestimien välityksellä, osanottajia oli mutta ei liikaa.
- Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Lomon havaintosuojan tolppien alapäät on liimattu kallioon, siitä on hyvä jatkaa suoraan ylöspäin. Aloituksessa oli mukana myös Altairlaisia.
Sitten vielä joku seisoi mäellä vesisateesa pitäen 10GHz:lla jotakin sadescatter QSO:ta - aita oudon näköistä puuhaa.
Kaizu
28.7. - 31.7. 2005
- Säätöä ja sulatusta
Heinäkuun viimeisellä viikonlopulla tehtiin ja puuhattiin toimintaryhmän OH1JA, OH2JMS, OH2NU, OH2GLG ja OH3BK voimin. Myös SWR:n heput kävivät perjantaina hakemassa AM-kilowatin, ja OH2BGC piipahti lauantai-iltana kylässä.
Kytkettiin käyttämätön 3-vaiheliesi sähköihin ja todettiin edelleen toimivaksi.
Korjattiin mm. käytön hajoittama askelma HQ:n pääovelta. Otettiin HF-lineaarinen radiomökin sivuhuoneesta esiin ja kytkettiin käyttövalmiiksi, mutta todettiin että sen RX/TX-releet pitäisi panna kuntoon. Tehoa siitä lähti muuten keinokuormaan noin 1,5kW vajaan 50 watin ohjauksella!
HQ:n toinen jääkaappi, jonka pakastelokero oli umpijäässä, sulatettiin "Viestikalliomenetelmin", ts. sulatus 15 minuutissa 80-asteisella vedellä ruiskuttaen. Valitettavasti pakastimessa olleet ranskalaiset perunat todettiin täten nautituiksi.. Kaapin kuivattelu ottikin hetken verran pidemmän ajan, sillä eihän märkää sähkölaitetta ei voida suositella kytkettäväksi sähköverkkoon, eihän?? ;-)
VHF-vertikaali otettiin alas äärettömän SWR:n takia. Myöhemmin todettiin, että alapään jumpperin liitin oli jätetty kiristämättä tehtaalla.
Lurun WRTC-masto ja -antenni laskettiin alas ja purettiin odottamaan kuljetusta Nummelle.
APRS bootattiin pariinkin otteeseen. Toivottavasti kauppiaalle tulee kohta UPSiin sopivia akkuja, uptimet ovat nykyisellään paremmin tunteja kuin päiviä...
Radiomökin kulmassa olevan maston pihavalaisimet korjattiin, eivät pimeinä ollessaan valaisseet kovin hyvin pihaa.
Tapahtumista kirjailivat OH2GLG ja OH3BK
21.7.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Seuraavat kuusi M24 pulttia upotettu kallioon LOMOn lahiympäristöön. Kulmien kohdille on rakennettu rimahässäkät joihin on merkitty sekä referenssikorko että lattiakorko. Korkoeroa lattian alta löytyy lähes metri eli lounaiskulmaan pitää lekaharkoista tehdä noin metrin korkuinen tolppa, muualla pääsee vähän vähemmällä. Lämmintä oli ja paarmojakin.
26.6.2005 Lomo AZT-27 Havaintosuoja
Kuusi kappaletta M24 pulttia upotettu kallioon LOMOn
lähiympäristöön. Yksi valkoinen lehmänmuna adoptoitu
uuteen kotiin. Se pääsee (lähi)tulevaisuudessa seuraamaan
kosmoksen ihmeitä.
21.-22.5.2005

Ohjelmassa oh2z:n osallistaminen Baltic Contest -kilpailuun.
Bonkki on dokumentoitu. Kesäisiä säähavaintoja yllä kuvassa.
13.-15.5.2005

Gigaleiri nyt OH2AA:n järjestämänä! Giga- ja kevätleirille Kontion majalla osallistui aktiivinen edustus myös Viestikalliolaisia. Kiitokset järjestäjille.
Wappu 29.4.-1.5.

Vapunaattona reippaat rakensivat monumentin pahasti rapautuvien jalkojen valumuotit. Lumenrippeitä sateli sunnuntain puoliskolla. Osallistujalistaan: OH2LFM,OH3HDK,OH2SHE,OH3GCI,OH2LRD,OH2GLG,OH2MQK,OH4KPN.
15.-17.4. Kevätsiivous
Aurinkoisella mäellä OH2LFM,OH3HDK,OH2SHE ja päivävieraat: OH3GCI, OH2LRD ja Kaizu. Lumi väistynyt, siistittiin paikkoja, sulatettiin pakastin ja suunniteltiin kattoremonttia eteenpäin. OH2Z asema oli bongattavissa eri bandeilla.
Pääsiäinen 2005
Uusi pääsiäinen on alkanut, grilli yllätti irccaajat..
Menossa mukana mm. oh1ja, oh3hmm, oh3jaj, oh3mrj, oh3bk, oh4kpn
Hannulle kiitokset aurauksesta - mäen nousemisessa ei ollut ongelmia edes etuvedolla + kitkarenkailla :)
Vuosi 2005
Aktiviteettiviikonloppu 6-9.1 2005 * Paikkojen talvisiivous
* Workkimista (mm. NRAU-testi lauantaina)
Johtokunnan kokous 1/2005 la klo 13 * Uusi vuosi on alkanut. Talvi yllätti grillaajat..
Tunkki kaatui ja oli kumossa melkein koko syyskuun; 1.10.2004
WWW-palvelimemme
Tunkki3 sekosi ja jäi jumiin
jossain syyskuun alkuvaiheissa, eikä kukaan huomannut
käynnistää sitä uusiksi..
Bittisäätäjät ovat suorittaneet palvelimelle
tehtävän kokovartaloelinsiirron, sisältö siirrettiin
uuteen koneeseen, mutta postipalvelut ovat vielä vaiheessa.
Kone vaihtui Pentium-II koneesta Pentium-III koneeseen,
ja siihen hankittiin uudet kovalevyt, kun vanhan koneen
vanhat levyt ovat osoittaneet rapistumisen merkkejä.
Samalla Tunkki
siirtyi Viestikalliolta erään ISP:n hostaustilaan.
Tunkki3 on kuollut!
Pitkää elämää
Tunkille4!
Hautajaiset ja tavaran noutoa 2.-4.7.2004
Ystävämme Ilari Vähätalo saatettiin haudan lepoon Artjärven kirkossa
lauantaina 3.7.2004 klo 10. Mukana saattamassa OH2JMS, OH1JA ja OH2AUE.
Viikonloppuna haisteltiin lisäksi sähkön hajua ehjättäessä Radio Hamin
tietoliikennekaluston virtalähdettä.
Epävakainen sää ei suosinut, joten pari suunnitteilla ollutta pientä
antenniprojektia ulkosalla jäi haaveeksi tällä erää. Otettiin mukaan
sekalaisia tavaroida Jyväskylän leirispektaakkelia varten, lisäksi
kasattiin pihalle uusi pallogrilli eestinkielisten rakennusohjeitten
ryydittämänä. Yksi osa ruuveineen jäi ylikin sen asennuspaikan selviämättä
mutta käristetyt lihapalaset maistuivat silti...!
Paikalla OH7KAA, OH2JMS ja OH1JA.
Siivoustalkoot 18.-20.6.2004
Siivottu HQ + Radiomökki
Rottien syömät kertakäyttöastiat poltettu
Kahvinkeittimestä imuroitu uudella viestikalliolle
lahjoitetulla imurilla muurahaispesä poies
GIGALEIRI 14.-16.5.2004
Perinteinen spektaakkelimainen Gigaleiri järjestettiin Viestikalliolla.
Kiitokset kaikille osallistujille tasapuolisesti, hyvästä viikonlopusta.
Lisätietoja
Gigaleirisivuilta
NAC UHF 11.5.2004
Vuoden viides UHF-testi.
Tulos: 22 QSO, 12 ruutua, 10601 pistettä, pisin SK1BL 567 km. Operaattori OH2MW.
Kovin oli hiljaista tuntui siltä, että asemia olisi vähän. Siitä huolimatta tuloksena lopulta vuoden paras score, osoittaa vain sen, että parantamisen varaa on...
Rosetta 04.05.04 - 06.05.04
Monikuukautisen uurastuksen tuloksena, saatiin Viestikalliolla
vastaanotettua Rosetta-avaruusluotaimen ns. koherentin transponderin
kantoaalto 8,4GHz taajuusalueella.
Homma onnistui luonnollisesti ensiyrittämällä.
Audiota streamattiin, ja samaten pahasilmä (webcam) oli lujassa
käytössä.
Rosetta-audiostreami ylitti suosiossaan jopa 3699-streamin - joka
osaltaan todistaa sen, että CW elää vahvasti.
Audiovisuaalisesta materiaalista nauttivat mm. ystävämme Tokiossa ja
Tsekeissä.
Rosetta:n projektipäällikölle mailattiin kuunteluraportti 42dB/Hz C/N,
joten QSL:ää tästä viestikallion uudesta ennätyksestä (27milj. km)
odotetaan.
Virkavalta ja Yle kävivät tutustumassa toimintaan, mutta heillä ei
antanut kalenteri aikaa jäädä viikonlopuksi - ja kuvata kaikkea mitä täällä
olisi ..tarjolla.
Normaaliin tyyliin koitimme myös pitää paikan siistinä ja
viihtyisänä.
Rosetta tietoa:
Rosetta lyhyesti,
Rosetta tietoliikenne
NAC VHF 4.5.2004
Vuoden viides VHF-testi.
Tulos: 105 QSO, 35 ruutua, 41830 pistettä, pisin LY2AS 722 km. Operaattori OH2MW, mukana backuppina OH2JMS.
Häiriöt olivat paikoin tosi pahoja, mutta asia on nyt sähköyhtiön
tiedossa. Toivotaan, että pääsevät töihin mahdollisimman nopsaan.
Lisäksi rytmiryhmä siivosi Monumenttikoppia ja jäi yöksi jatkaakseen
hommaa edelleen gigaleiriä ajatellen.
Vapun jälkeinen sunnuntai 2.5.
Vappuajelulla useampikin, tutkimassa dinosauruksen munia, 4-metristä ja palauttamassa 99-streamin paikalleen.
Lomo AZT-27, kaikki osat siirretty Metsähovista pois 24.4.2004
Kahtena viikonloppuna, 10.4. ja 24.4., siirrettiin pois loputkin
Metsähoviin talvehtimaan jääneet bonkit ja vastapainot. Tarpeelliset osat
mm. vastapainot vietiin Viestikalliolle ja tarpeeton bonkki
metallikeräykseen. Siirtokalustona pickup-letukka, HSync-transporter,
peräkärry-crv ja miehistönä Jarmo, Kai, Matti S., Michael ja Jorma.
Lomo-projektin toiminnan painopiste siirtyy nyt tähtitornin
rakentamiseen Viestikalliolle yhdessä Altair ry:n
kanssa. Viikonloppuna järjestettiin metallisen puolipallokuvun
rakentamiseen liittyen ensimmäinen hitsauskurssi, jossa kouluttaja
OH1LXF selvitti koulutettavan oppilasryhmän lähtötason.
NAC UHF 13.4.2004
Vuoden neljäs UHF-testi.
Tulos: 19 QSO, 10 ruutua, 8610 pistettä, pisin SK4BX 634 km. Operaattori OH2MW.
Ei oikein mitään. Ei tropoa, ei auroraa, ei kusoja eikä meininkiä. Hampaat irvessä tuon verran.
Pääsiäinen 9.-12.4.2004
Muun muassa metsästeltiin häiriöitä. Kusojakin pidettiin.
NAC VHF 6.4.2004
Vuoden neljäs VHF-testi.
Tulos: 102 QSO, 33 ruutua, 36684 pistettä, pisin EW6FS 642 km. Operaattori OH2MW
Heikohko suoritus. Pörisevä häiriö vaivasi alussa ja lopussa, eikä
koko ajan ehtinyt edes workkia muiden kiireiden takia. Harmittaa, potentiaalia olisi ollut parempaankin.
2.-4.4.2004 Kusojakin
2 metrillä mukavaa auroraa.
27.-28.3.2004 Muutama kuso
Hiljaista oli. Tie haastavahko, lumi muhjaantunut ennen Ursan kurvia. Muutama yhteys pidetty.
19.-21.03.2004 Yleistä parantelua
Säätöviikonloppu
Ohjelmistopäivityksiä monumentin tietokoneelle - tuoreemman peilinkääntelysoftan ajoa, ja lahjoituksena saatujen bittimediamuuntimien testailua monumentin alla - 2,5metrinen kuitu oli ajossa viikonlopun.
oh2rte:n atv-kuulostelua yagilla, kun 1,8m peiliä ei tuntunut keli suosivan. Mäki oli hauska noustava - ketjut ja nelivedot olivat tarpeen välillä.. ja jalat...
Päivävierailijoitakin kävi paikalla viihtymässä ja piristämässä säätäjiä - ja havaittu, että mopon eturenkaan keventäminen on jo pitkä perinne... Yönsä kalliolla viettivät: OH1JJC, OH7KAA, OH3HDK ja OH4KPN - enemmänkin olisi mahtunut, mutta samaan aikaan ollut liiton tapahtuma tampereella vaati osansa.
Lisäksi havaittiin, että HQ:n katto alkaa tarvita suurempaa remonttia - kondessi- tai sulamisvesiä valui sisään kahvinkeittimen vierellä ja saunatilojen pukuhuoneessa, ulko-oven viereisellä seinustalla.
NAC UHF 9.3.2004
Vuoden kolmas UHF-testi.
Tulos: 27 QSO, 11 ruutua, 10058 pistettä, pisin SM0FZH 448 km. Operaattori OH2MW.
Aurora tuli päälle, eikä siihen enää antenneillamme yltänyt, pitkät kusot jäivät pitämättä. Tilttimiehet workkivat kyllä... Asemia oli enemmän kuin viimeksi mutta keskimääräiset kusot jäivät lyhyiksi. Taas kuultiin monta asemaa joita ei kuitenkaan pystytty workkimaan. Paras tulos kuitenkin tähän mennessä.
Monumentissa tapahtui 5.-7.3.2004
Nelimetrisen peilin ohjausjärjestelmän kehitystöitä vetivät
Michael OH2AUE ja Matti OH1JJC. Bitti saapui myös monumenttiin
ja peili liikkui tietämyskoneen komennossa. Laitteet saivat kodin
uudesta räkistä, vanha purettiin pois. Sitkeä rytmiryhmä sääti
yön pimeyteen saakka.
Kaunis keväinen sääkö lie houkutellut paljon vierailijoitakin
Viestikalliolle. Paikalla oli ja kävi taas toistakymmentä jäsentä
ja vierasta.
NAC VHF 2.3.2004
Vuoden kolmas VHF-testi.
Tulos: 117 QSO (116 netto), 41 ruutua, 50267 pistettä, pisin LA2Z 889 km. Operaattorit OH2MW, OH2JMS, OH6PU.
Aurora odotutti viime tunnille. Ei erikoista keliä mutta ihan hyvin meni. 59 FM-, 8 SSB-, 50 CW-yhteyttä. Lumituiskua, mäki toivoton noustavaksi, lunta liikaa... kävelyhommiksi meni.
5 MHz 27.-29.2.2004
Tie oli liukas ja luminen, sillä Hannu ei päässyt traktorillakaan ylös linkoamaan jäistä tietä. Siitä huolimatta ketjujen avittamana päästiin ylös, vaikkakin Ursan kurvissa jouduttiin myös työntämään. Lauantaina Ryske ajoi nelivedolla ylös ja teki samalla jälkiä niin että ylös varmaankin pääsee ennen seuraavaa lumisadetta...
Lauantaina workittiin 5 MHz aktiviteettipäivää, meteor scatteria kahdella metrillä ja hiukan muutakin. Jorma ja Jarmo kävivät lauantai-iltana tähyilemässä taivaalle.
Viikonloppuna mittailtiin myös joitakin sähkönkulutuskohteita. Hommaa jatketaan seuraavalla kerralla. Tien huonon kunnon vuoksi jäi käymättä Hannun luona bittiyhteyttä kokeilemassa.
Viestikallion laskiaisrieha 20.-22.2.2004
Viestikalliolla vietti kymmenkunta jäsentä laskiaisviikonloppua
keväisissä tunnelmissa. Hannu ystävällisesti linkosi tien, ja mäen
päällä olikin suorastaan ruuhkaa.
Toimintaa oli monella rintamalla. 4-metrisen ohjaus saatettiin
toimivaksi, workittiin eri bandeilla ja modeilla, antenneja pystytettiin,
5 MHz korkattiin, ATV-vastaanottojärjestelmää rakennettiin, saunottiin,
speksattiin ym.
Paljon saatiin aikaan, mutta paljon jäi myös tehtäväksi - niin kuin
aina. Kevään mittaan homma jatkuu...
Lisää kiviä 13.-15.2.2004
PA1GYS(JO22WW/1504km), DK7KF(JO30GU/1641km), SP7OGP(KO01AM/1094km),
PA5KM(JO11WL/1716km), SP6IWQ(JO80HK/1292km)
Keväistä auringonpaistetta, tie hyvässä kunnossa.
NAC UHF 10.2.2004
Vuoden toinen UHF-testi.
Tulos: 16 QSO, 9 ruutua, 7335 pistettä, pisin SK4BX 634 km.
Operaattorit OH1JJC, OH2MW.
Edelleen tahmeaa. Viimeiset puolitoista tuntia ilman kuson
kusoa vaikka paljon workkimattomia kuultiin.
Kiviä niskaan 6.-8.2.2004
Otsikossa viitataan siihen, että viikonlopun teemana olivat
meteor scatter -yhteydet 2 metrillä FSK441-modella.
Alkuharjoittelun jälkeen todettiin VHF-kusojen keskipituudeksi reilut
tuhatkunta kilometriä, HF:llä vähemmän. ON7EH(JO20FV/1735km),
PE1AHX(JO21OS/1628km), PA0JMV(JO21PM/1644km), OZ2M(JO65CO/999km),
DA0BCC(JO44TN/1200km), DK1KO(JO53CT/1229km)
Puolustusvoimat ja Viestintävirasto lähettivät lauantaina edustajansa
suorittamaan lupa- kaappi ja siisteystarkastuksen. Läpi meni rimaa
hipoen.
URSAn kurvi ja sen ympäristö ovat peilijäässä. Tiistaina on taas
haastetta..
NAC VHF 3.2.2004
Vuoden toinen VHF-testi.
Tulos: 105 QSO (104 netto), 36 ruutua, 41703 pistettä,
pisin LA1T 892 km. Operaattori OH2MW, henkisenä tukena OH1JA.
Aurora oli aikaisessa. Muutama kuso vähemmän kuin viimeksi, mutta
pisteitä himpan verran enemmän. 41 FM-, 23 SSB-, 40 CW-yhteyttä.
Nollakeli, Mäki oli noustava lumiketjuin varustettuna.
Lumimyrsky 30.1.-1.2.2004
Tähän saakka on kuviteltu, että jos mäen ylös pääsee, niin pääsee
kyllä alaskin. Ei ole näköjään varma sekään. Asiaan saattoi kyllä jonkin
verran vaikuttaa lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan sataneet
30 senttiä märkää lunta.
Tuisku kasasi nietokset paikoin puolimetrisiksi.
Hannu ystävällisesti kävi kiskomassa Volvonkin liikkeelle hangesta
ja linkosi tien samalla. Liukas se kyllä vielä on ensi tiistaita
ajatellen.
Koiranilmalla ei nostettu 5 MHz dipolia ja hikikusotkin jäivät
uudella bandilla pitämättä. Peruskisa workittiin vielä sunnuntaina
ennen lumihangessa äheltämistä.
Workkimassa 23.-25.1.2004
Workkimassa 16.-18.1.2004
NAC UHF 13.1.2004
Vuoden ensimmäinen UHF-testi.
Tulos: 16 QSO, 8 ruutua, 6567 pistettä,
pisin SM3BEI 493 km. Operaattorit OH2MW, OH1JJC.
Tahmeaa, kovin tahmeaa. Vasta-asemista pulaa.
Viikonloppuworkkimista 9.-11.1.2004
Kyttäämässä FO-peditiota. Ei onnea.
NAC VHF 6.1.2004
Vuoden ensimmäinen testisessio.
Tulos: 109 QSO (107 netto), 33 ruutua, 41266 pistettä,
pisin LA1T 892 km. Operaattorit OH2MW, OH2JMS.
Viimeisen tunnin aurora piristi ja toi 16 yhteyttä eli noin kymmenen
tuhatta pojoa lisää. 58 FM-, 12 SSB-, 37 CW-yhteyttä. Mäki oli liukas,
lumiketjuilla ylös. Viestikallio jäi lähtiessä hiljaiseen
pakkaslumisateeseen...
Uudenvuoden vastaanotto 30.12.2003-4.1.2004
Viestikalliolla vietti joukko nykyisiä ja tulevia jäseniä leppoisan
uudenvuoden. Paikalla kävi parikymmentä vierailijaa, kaikki eivät tosin
yhtä aikaa.
Talvinen pakkassää kovetti mäen kohtalaisen hyvin noustavaksi.
Rotaattori korjattiin.
Myrskyisää 27.-29.12.2003
Ensin tuli vettä, sitten tuli lunta, sitten tuli vettä ja tuulikin kovasti.
Tie nippa nappa nousukuntoinen. VHF-antenninkääntäjä on kärsinyt vaurioista
strategisten pulttien irrottua. Lienee korjattavissa.
Kaappisulkeiset 19.-21.12.2003
Päärakennuksen iso puoli puunattiin. Astiakaappi kiinnitettiin
tilapäisesti seinään. Odotellaan muutenkin uusia kaappeja poltettujen
tilalle. Sunnuntaina alkoi tulla lunta, jota sitten tulikin reilusti.
Tie vaatii putsauksen ennen uuttavuotta.
Lakkaa satamasta 16.12. ja 18.12.2003
Lattiaan käytiin sutimassa pinnoitetta.
Tiistaina oli mäessä vähän lunta, torstaina vähän enempi.
Ylösnousemus kuitenkin onnistui molemmilla kerroilla.
Lautaa lattiaan 12.-14.12.2003
Keittiön lattia tehtiin. Talvi tuli.
NAC UHF 9.12.2003
Testailuja jatkettiin UHF-kisassa. 28 yhteyttä, 8893 pistettä,
13 ruutua. Pisin: SM3BEI 493 km. OH1JJC, OH2JMS, OH2MW, OH1JA.
Suhinaworkkimista 5.-7.12.2003
Kaikenlaista puuhattiin ja workittiin
NAC VHF 2.12.2003
Uusia VHF-antenneja testattiin Tiistaitestissä. Niillä oli jopa aivan
selvä suuntakuvio, mikä havainto tuotti mielihyvää. Asema toimi muutenkin,
mutta ongelmiakin riitti näissä vapaissa harjoituksissa. Etuvahvistimessa
oli liikaa vahvistusta, täytyi kehittää vaimennin. Rigi rupesi
temppuilemaan - syntikka ei tainnut haluta pysyä lukossa.
Radioitahan riitti, mutta sitten piti ruveta säätämään linukan ohjausta
tykkitulen alla. Paljon hukkui aikaa ja kusoja releistystä ja PTT:tä
säätäessä. Sulakkeitakin meni kun ei sattunut olemaan oikeaa korvaavaa
kokoa...
Tulos: 77 QSO (75 netto), 27 ruutua, 28888 pistettä,
pisin YL3AG 699 km. Operaattorit OH1JJC, OH2LAK, OH2JMS, OH2MW.
Kaikki tropona, ei auroraa.
Ensi kerralla paremmin.
Kokouksia ja antenninpystytystä 28.-30.11.2003
Lauantaina pidettiin peräti kaksi yhdistyksen kokousta.
Pakolliset kuviot saatiin hoidettua ja vuoden 2004 hallitus valittua:
- Puheenjohtaja:
- Harri Leskinen OH2JMS
- Jäsenet:
- Kai Forssen, Matti Lukkarinen OH1JJC, Ilkka Ronkainen OH1LXF, Jorma Ryske, Marko Saarela OH2LRD ja Kalevi Sarnet OH2NC.
144 MHz ja 432 MHz antennit nousivat nosturilla niin helposti, että
suuren urheilujuhlan tuntu jäi kokematta. Kuvia sekä epäonnistuneesta
että onnistuneesta nostotapahtumasta
OH4KPN:n
sivuilla.
Kuuden metrin antenni jäi vielä maahan. Toimintasuunnitelmaan kirjattiin,
että myös isompi masto valmistuu.
VHF/UHF-antennit puolitankoon 15.11.2003
Tarkoitus oli workkia VHF/UHF-kusoja vielä viikonlopun kuluessa.
Toisin kävi, mutta eipä ollenkaan huonosti muuten edennyt antenniprojekti.
Antennien nostoa mastoon ehdittiin yrittää sunnuntain aamuyön tunteina.
Ihan ei rypistys räntäsateessa onnistunut suunnitellusti, sillä apumastona
toiminut putki on nyt oikeasti "luokiteltu" (lue: luokilla). Toistaiseksi
antennirakennelma on siis puolitangossa - mutta muuten valmis.
Seuraavaksi on tarkoitus käyttää nosturiautoa.
Kuuden metrin antenni on sekin valmis, mutta sille näyttää olevan
huonosti tilaa - isompi mastokin pitäisi siis saada viimein pystyyn.
Päätettiin pyrkiä jatkamaan nostoyrityksiä kokousviikonloppuna.
Kaikki mukaan!
VHF/UHF-antennien rakentelua 8.11.2003
Riihimäeltä haettiin 50 MHz, 144 MHz ja 432 MHz antenneja
ja niiden osia. Osittain koottiinkin, mutta enimmäkseen vietiin
Viestikalliolle odottamaan seuraavaa viikonloppua.
Aktiviteettipläjäys 31.10.-2.11.2003
Määräykset muuttuivat ja T- sekä L-luokkalaiset pääsivät HF:lle. Tapahtuman johdosta kerääntyi Viestikalliolle runsaslukuinen joukko aktivoimaan bandeja.
Aktivoituina olivat bandit HF:stä gigalle asti. Kusoja pidettiin pari
sataa, pääasiassa HF:llä ja 144 MHz:lla. Asennettiin myös
palohälytinlaitteita ja peili ATV-vastaanottoa varten. VHF-
ja HF-linukoita koeponnistettiin - signaalia kehuttiin tukevaksi.
Workkimisviikonloppu 24.-26.10.2003
Talvi tuli, perjantaina ja lauantaina sateli viitisen senttiä lunta,
pikkupakkasta piteli. Auroraiset kelit häiritsivät HF:ää mutta olivat
iloksi VHF:llä. Kusoja pidettiin koko liuta.
Mukana menossa Srela, Teemu ja Luru, vieraitakin kävi
Lomo AZT-27 Seisoo Nyt Ylväänä Viestikalliolla 22.10.2003
Lomo nostettiin tiistaina 21.10.2003 kuorma-auton lavalle Metsähovissa.
Järeän kuormurin nosturi oli aivan nostokykynsä ylärajoilla, joten Lomon
jalusta jouduttiin purkamaan kolmeen osaan ennenkuin se saatiin lavalle.
Keskiviikkona 22.10.2003 Lomo sai kyydin Viestikalliolle.
Lomo nostettiin jalustan osa kerrallaan pohjakolmion päälle
ja pultattiin kiinni. Edellisenä viikonloppuna pikapikaa valetut
anturat saivat kannettavakseen 6 tonnin kaukoputken. Toivottavasti
ovat oikeasti kovettuneet, eivätkä vain kylmissä keleissä jäätyneet.
Lomosta on nyt paikalla vain jäykkää neuvosto"romu"rautaa joka ei
talvea pelkää, korkeintaan ruostepilkut vähän lisääntyvät. Kaikki optiset
ja hienomekaaniset osat ovat muualla säilytyksessä ja kunnostuksen
alla.
Kiitokset erityisesti Kaitsulle, jota ilman tämä aikataulutus ei
olisi onnistunut. Mukana siirtotalkoissa myös Jarmo ja Altairista Ari,
Matti ja Marja sekä KEUDA / Keravan ammattiopiston logistiikkaosasto,
joka haasteita aristelematta urakoi tämän kuljetusoperaation.
Keittiö- ja siivoustalkoot 17.-19.10.2003
Päärakennuksesta kaadettiin seiniä ja asennettiin tiskipöytä.
Muutenkin paikkoja siistittiin. Tehtävää jäi vieläkin...
Workkimista ja päivityksiä 10.-12.10.2003
Satoi. Satoi. Satoi. 3699-vastaanotin vaihdettiin ehjästä ryömivästä
toisella tavalla epästabiiliin rikkinäiseen. Seurataan tilannetta, voi
olla, että tilttaa koska hyvänsä. Mutta siihen saakka ei ryömine yhtä
pahasti.
Vilkas talkooviikonloppu 26.-28.9.2003
Viestikalliolla vietettiin vilkas syksyinen viikonloppu. Pääosin keskityttiin asennustöihin.
Lomo AZT-27 jalustan kiinnityskolmio pultattu Viestikalliolle 23.9.2003
Lomon jalustan alimmaisin teräsputkirakenteinen kiinnityskolmio (200kg) piikattiin irti Metsähovin tähtitornin pilarista ja kuljetettiin Viestikalliolle lauantaina.
Kaitsu porasi Viestikallion laelle reiät kuudelle ruuvitangolle kiinnityskolmion päihin ja suuntasi sen vaateriin etelä-pohjois- perusviivan suuntaisesti.
Lomo AZT-27 jalustan kiinnityskolmio pultattu Viestikalliolle 23.9.2003
Lomon jalustan alimmaisin teräsputkirakenteinen kiinnityskolmio (200kg) piikattiin irti Metsähovin tähtitornin pilarista ja kuljetettiin Viestikalliolle lauantaina.
Kaitsu porasi Viestikallion laelle reiät kuudelle ruuvitangolle kiinnityskolmion päihin ja suuntasi sen vaateriin etelä-pohjois- perusviivan suuntaisesti.
Kesä jatkuu vieläkin 13.-14.9.2003
Käväisin ittekseni workkimassa ja nukkumassa Tampereelta tullessani. --Luru
Kesä jatkuu 5.-7.9.2003
Loistavista kesäilmoista nauttimassa.
Muurausta ja putkihommia 29.-31.8.2003
Grilli harjakorkeuteen, astianpesukoneen virittelyä.
Lomo AZT-27 nostettu Metsähovin tähtitornista maahan 26.8.2003
Pohjanväreen 35tn nosturiauto kävi nostamassa 6tn neuvostorautaamme tähtitornin avoimen luukun läpi maanpinnalle. Lomo kiinnitettiin kettingeillä ja järeillä sakkeleilla nosturin koukkuun, hops vaan ja ilmassa oli. Jalusta mahtui juuri ja juuri luukusta ulos, kuvun alumiinipeltilipareen vauriona kirjattiin kaksi irronnutta pop-niittiä.
Nosto-operaatio kesti reilut kaksi tuntia ja paikalla oli Helsingin yliopiston, Viestiteknisen ja Altairin edustus.
Lomo AZT-27:n sijoituspaikkaa valmisteltiin Viestikalliolla 18.8.2003
Näkyvyys-, kuljetuskalustokelpoisuus- ja maaperätutkimuksen perusteella valittiin Lomolle paikka kallion päältä.
Paikalta siivottiin ja siirrettiin sammaleet, risukot, kuormalavat ja tiellä olleet antennit pois. Paikalla olivat Jarmo, Kai, Ari ja Jorma.
Lomo AZT-27:aa käytiin purkamassa Metsähovissa 14.8.2003
Lomo lukittiin terästangoilla kuljetusta varten paikoilleen. Mittailtiin luukun aukkoa ja nostoetäisyyksiä nosturifirman tarjouspyyntöä varten.
Irrotettiin loput lattialankut ja sahattiin lattiajuoksut poikki jalustan noston tieltä. Paikalla olivat Jarmo, Kai, Ari ja Jorma.
Muurausta ja muuta 8.-10.8.2003
Grilli nousi jonkin verran, muutakin pientä puuhailtiin.
Hellettä 1.-3.8.2003
Keittiöpäivitys ei edennyt. Grillin paikkaa katsottiin ja muurausta aloiteltiin. Vesakontorjuntatoimiin ryhdyttiin. Tuotiin radiomökkiin UPS ja viihdemööpeli päärakennukseen.
Keittiöremonttia 25.-27.7.2003
Viestikallion gourmet-ympäristöä uudistetaan. Keittiön kohennus aloitettiin uusvanhojen kalusteiden asennuksella. Viikon päästä jatketaan.
Lomo AZT-27:aa käytiin purkamassa Metsähovissa 26.7.2003
Pääpeili vinssattiin tornista alas maanpinnalle Teemun metalliportaisiin tekemän aukon kautta. Samoin kun vauhtiin kerran päästiin niin myös peilinnostoteline ja muutakin bonkkia vinssattiin alas, taisi joku bonkki tulla gravitaatiokiihtyvyydelläkin sen kuutisen metriä suoraan alas.
Ohjausrakennuksessa ollut säätökeskusräkki kaikkine ranteenpaksuisine kaapeleineen on myös irrotettu kouruistaan ja ulkona, samoin kuin kaikki tornissa ollut kaapelointi, purettua kaapelia lienee muutama sata kiloa. Säätökeskusräkki voi tyhjennettynä saada uusiokäyttöä Viestikallion serverien sijoituspaikkana.
Kaitsu sirklasi tornin lattialankut auki, joten jalustan kiinnitysrakenteisiin pääsee nyt käsiksi.
Apupeili irrotettiin ja samoin Lomoon kuuluva 5" linssietsinputki. Kaikki kaukoputkeen liittyvä optiikka on nyt poistettu Metsähovista ja siirretty Jorman autotalliin, väliaikaisesti. Paikalla helteessä ahkeroivat Jarmo, Kai, Kimmo, Matti, Teemu ja Jorma.
Petäys 17.-20.7.2003
Z-kylä oli menestys. Tällä kertaa speksi oli kohdallaan ja se piti myös! Siitä huolimatta parin vuoden päähän suunniteltiin jo speksin kiristämistä ...
Leirivalmisteluja 10.-13.7.2003
Kesäleiriin valmistautumista.
Askartelua 27.-29.6.2003
Enempi rennosti otettiin. Poltin testattiin.
Turva 2003 6.-8.6.2003
OJ2Z osallistui Turva 2003 -harjoitukseen. Korjattiin myös öljypoltinta. Perästä kuuluu, että minkä tähden.
Antenni- ja atk-hommia 30.5.-1.6.2003
Liitettiin 5-metrisen puolikkaat takaisin kiinni toisiinsa. Suoritettiin sydämensiirtoja atk-mööpeleille ja ruuvattiin koteloita kiinni räkkeihin saittikopissa ja alamökissä. APRS-tietokone päivitettiin uuteen. WRTC-masto antenneineen pystytettiin kamalalla ähinällä.
Lomo AZT-27:aa käytiin purkamassa Metsähovissa 22.5.2003
Pääpeili on irrotettu. Peili laskettiin kolmen metrisen ruuvitangon avulla alas peilinnostotelineen varaan.
Pääpeili vaikuttaa olevan ennakkoarvioita paremmassa kunnossa. Uusaluminoinnin tarpeellisuus tullaan arvioimaan pesun jälkeen.
Seuraavalla kerralla apupeilin irrotus, vastapainojen irrotusta ja tutkitaan itse putken irrotusmahdollisuuksia. Paikalla olivat nyt Jarmo, Jussi, Kai, Kimmo ja Jorma.
Gigaleiriä vietettiin noin kuudenkymmenen osallistujan voimin. Sateen sattuessa toimittiin sateessa. Ohjelma oli mielenkiintoista, säätämössä viritettiin kaikenlaista ja kirput lentelivät peräkärryistä ja tavaratiloista toisiin. Mikroaaltosauna lämpeni monta kertaa ja kenttäkeittiössä syntyi taivaallisen maukasta evästä. Pidettiin digitaalisia ATV-yhteyksiä ja taivasteltiin Ilmaria.
Kiitoksia kävijöille ja tervetuloa seuraavallakin kerralla!
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Raavasta vääntöä 9.-11.5.2003
Viikonloppuna jatkettiin paikkojen kunnostamista gigaleiriä varten. Sää oli kesäisen lämmin ja suosi touhuamista.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
Paikkoja kuntoon 2.-4.5.2003
Perjantai ja lauantai olivat kauniita vaikkakin viileitä päiviä ja paikkojen putsaaminen ja korjaus edistyivät taas melkoisesti.
Sunnuntaiaamuna olikin sitten lunta maassa. Räntäsade ja nollakeli veivät työhalut ja antennihommatkin jäivät vähän kesken. Viikon päästä jatketaan.
OI-asemia workkimassa 29.4.2003
Perinteistä vappusäätä pukkaa, kylmää ja kosteaa. Luru kävi workkimassa OI-aktiviteettiasemia ja vähän muutakin.
Säätöä ja siistimistä 25.-27.4.2003
Sää kylmeni ja niin kylmeni megan kovalevykin. Käyttäjien kotihakemistot olivat särkyneellä levyllä, ja meteo-palvelukin on toistaiseksi poissa käytöstä. Uutta ja ehompaa konetta säädeltiin tilalle viikonloppuna. Videokorttikin pelaa jo. Muuten jatkettiin paikkojen siistimistä ja oleskeltiin muuten vain.
Pääsiäinen 17.-20.4.2003
Pääsiäisenä tehtiin töitä ja rentouduttiin Viestikalliolla upean melkein 20 asteen "keväthelteen" helliessä. Hommat keskittyivät etupäässä radiomökkiin, mutta myös päärakennusta ja ympäristöä yleensä siistittiin Gigaleiriäkin silmällä pitäen. Siinä sivussa workittiin Kalakukko ilman mainittavaa menestystä.
Lomo AZT-27:aa käytiin purkamassa Metsähovissa 20.4.2003
Irrotettiin moottoroitu säädettävä vastapainosysteemi ja kiinteitä vastapainoja. Kannettiin peilinirrotuslaitteet torniin sisälle, painaa paljon...
Purettiin sähköjä pois eli putki ei enää liiku omin voimin, mutta akkuporakone on oiva peli tässäkin, putki kääntyili sillä sujuvasti.
Putki keveni taas reilun varttitonnin verran. Pääpeili irrotetaan seuraavalla kerralla, "hissinä" tullaan käyttämään kolmea 12mm kierretankoa a 120cm.
Talkoot 11.-13.4.2003
Paikkoja siivoiltiin pienellä porukalla, roskia poltettiin, romua vähennettiin pihalta ja etenkin päärakennusta siistittiin. Paljon jäi tehtävää.
Takatalvi 4.-6.4.2003
Perjantai-iltana rupesi satamaan lunta ja sunnuntaihin mennessä taivaalta tippui 10-15 cm märkää ja valkoista, jonka tuuli sitten tuiversi tien peitoksi.
Lomo AZT-27:aa käytiin purkamassa Metsähovissa 29.3.2003
Irrotettiin 70mm pieni linssietsintäputki, 200 mm Cassegrain autoguider-putki PMT laitteineen, ja polarimetrikamera. Lisäksi siirrettiin pääpeilin nostolaitteet parakista tornille.
Painavaa tavaraa kaikki, 2-4 äijää tarvittiin aina bonkin nurkkiin kun siirrettiin tai auottiin kiinnityspultteja.
Putki keveni jo arviolta reilun varttitonnin verran. Lisää lähtee euraavalla kerralla, säädettävä vastapainosysteemi, kiinteät vastapainot ja tietysti itse pääpeilisysteemi. Paikalla oli Jarmo, Kai, Kimmo, Teemu ja Jorma
T:Jorma
Pikainen pyörähdys 29.3.2003
Tarpeiden puutteessa varsinaiset toimet jäivät vähemmälle ja piti keskittyä haaveiluun ja suunnitteluun.
Lisää asentelua 7.-8.3.2003
Asenneltiin lisää turvalaitteita lauantaina. Kiitoksia osallistuneille!
Hälyt päälle 1.-2.3.2003
Hälytysjärjestelmän asennuksia ja käyttöönotto. Upea aurinkoinen keli ja häikäisevä auringonpaiste. Viemärin pakkasoireet ovat valitettavasti palanneet.
Workkimista ja korttipeliä 21.-23.2.2003
Workkimassa ja QSL-kortteja kirjoittelemassa. Suola ja lämmennyt ilma olivat tehneet tehtävänsä ja sulattaneet päärakennuksen lavuaarin viemärin. Tie helposti noustava.
Hallituksen palaveri 14.-16.2.2003
Hallitus kokoontui Viestikalliolla.
Oleilua 7.-9.2.2003
Rauhallista oleskelua.
Oleilua 31.1.-2.2.2003
Pikkupakkasta. Taas oli lunta tullut viikolla, mutta tie hyvässä kunnossa! Pohja on vähän liukas, mutta hyvin siitä ylös ajoi.
Bonkintuontireissu 26.1.2003
Vesikeliä. Päiväseltään tavaroita tuomassa. Hannu oli aurannut tietä viikolla koskapa lunta ei ollut nimeksikään. Liukasta kyllä niin ettei Hiacella ylös noustu, Volvolla kyllä.
Ilmarisaunomassa 17.-19.1.2003
Pakkaset tältä erää ohi, alhaalla vesikeli, ylhäällä nollassa. Hannu
oli ystävällisesti lingonnut tien viikolla, kelin lämmettyä oli satanut pari senttiä märkää lunta päälle. Hyvä pito.
Hallituksen kokous 11.1.2003
Pakkanen hellitti ainakin vähäksi aikaa ja rupesi tulemaan lunta. Sitä tulikin sen verran reilusti, etteivät kaikki päässeet ajamalla ylös, ja ojastakin nosteltiin ajoneuvoja... Tilastoihin merkittiin, että alas
jäivät amerikkalaisvalmisteiset kulkupelit, ylös nousivat saksalaiset, ruotsalaiset, japanilaiset ja espanjalaiset.
Viisaita juteltiin ja suunniteltiin vielä viisaampia. Päätettiin mm.
järjestää keväällä GIGALEIRI.
Loppiainen 3.-5.1.2003
Loppiaisen alla piteli edelleen pakkasta. Workkimassa.
Uusivuosi 30.12.2002-1.1.2003
Hyytävää, maanantai-iltana -27 astetta. Tullessa huomattiin, että Monumenttiin on murtauduttu, lisätietoja postituslistalla. Torjuntatoimiin on ryhdyttävä.
Vuoden vaihtuessa -28. Aamuksi lämpeni pari astetta. Maisemat kuin postikortista, mutta keli hiukan haittasi...
Uudenvuodenvalmisteluja 27.-29.12.2002
Edelleen kylmää, -15 astetta ja pureva tuuli.
Joulukisailemassa 25.-26.12.2002
Joulupäivän vastainen yö oli talven kylmin. Saunan puolen vessan viemäri on jäässä, käyttökieltoon! Ison puolen vessa toimii, lavuaari edelleenkin jäässä. Pesuhuoneen hajulukko oli jäässä, aukesi kuumalla vedellä.
Pikapikakäynti 21.12.2002
Käväisin mittaamassa antennin dimensioita. Mäki on myrskyn jälkeenkin helposti noustava, ei ole sanottavammin satanut lisää lunta eikä tuiskuttanutkaan umpeen miltään osin.
Workkimassa 13.-15.12.2002
Mäki noustavassa kunnossa, viemäri ei ole sulanut. Kaikki muu toimii.
Testaus/havaintoreissu Metsähoviin 7.12.2002
Iskuryhmä Kempas/Ryske kävi tähtikirkkaana lauantai-iltana 7.12. pirteässä 16 asteen pakkasessa Metsähovissa koeajamassa jälkikäteen "sika säkissä" yhdistyksiemme omistukseen siirtynyttä remontin tarpeessa olevaa Lomo AZT-27 Cassegrainia.
Puolimetristä (f 8000mm) peiliä puhallettiin paineilmalla ja imuroitiin varovasti suurimmat roskat pois. Peilin pinta muistutti silti yhä enemmän maitolasia kuin peiliä.
Torni avattiin, Lomoon sähköt päälle ja suuntaus kohti taivasta. Väliaikainen mutta hyvä fokusointilaite kiinnitettiin paikoilleen ja siihen 56mm okulaari (142x). Pieni tarkennus ja vot, okulaarin kenttä täynnä pistemäisiä tähtiä, tähtien määrä ja näkökentän pienuus huomioiden arviolta mag14-15 eli Pluto-luokkaa. Seurantaa emme saaneet vieläkään päälle, mutta hienoliikunta toimi käsikapulan nappuloista painellen loistavasti.
Sitten kupua käännettiin käsiveivillä veivaamalla kohti nousemassa olevaa Saturnusta, kuvun sähkömoottori ei jaksanut lumen takia pyöriä. Lomo suunnattiin silmämääräisesti planeettaa kohti. Etsinputkea ei voinut käyttää, se kun oli siellä kolmen metrin korkeudessa. Jos joku on koittanut joskus saada autonkokoisen möykyn suunnattua 0,2 asteen keilalla pistemäiseen kohteeseen, niin tietää että vaikeusaste on korkea, eli aikaa kului taivaan haravointiin. Mutta sitten Saturnus oli kentässä ja häikäisi kirkkaudellaan. Peilin harmauden takia kontrastissa oli toivomisen varaa. Vaihdoimme 30mm Claven (267x), kontrasti ei parantunut. Saturnus fokusoitui kuitenkin hienosti ja tarkasti Lomon omalla apupeiliä liikuttavalla säädöllä, viimeksi sitä on ehkä käytetty joskus 80-luvulla. A, B, C rengas näkyivät, renkaan varjo planeetan pinnalla, Cassinin jako, tumma napa-alue ja tumma ekvatoriaalivyö. Aivan Saturnuksen lähellä ympärillä olevat himmeät kuut kiinnittivät heti huomiota, niitä näkyi lukuisia, piirroksesta tunnistettiin varmuudella Dione, Tethys ja Rhea jotka ovat mag10 kuita, sekä tietysti Titan mag 8,4. Mimas (mag13), Enceladus (mag12) ja muut tarkemmat havainnot jäävät odottamaan kiiltävää peiliä.
Vaihdoimme koemielessä okulaarin 12mm (667x). Saturnus oli ISO ja yhä vielä kirkas mutta tarkkuus oli seeingistä ja peilin harmaudesta johtuen tuhero. Mutta jalusta on uskomattoman tukeva, iskimme jäpäkästi nyrkillä putkea ja 667x suurennuksella Saturnus teki yhden 10 kaarisekunnin rauhallisen liikkeen ja värähdys vaimeni sitten välittömästi. 6000 kg jäykkää neuvosto-rautaa ei voi olla väärässä.
Pakkasutu ja pilvisyys lisääntyivät, joten havainnot jäivät tähän. Mutta optiikka on uusaluminoinnin jälkeen varmasti hyvä ja jalustan tukevuus ja mekaniikka huippua. Kun Lomoon saadaan yhdistyksiemme tietotaidolla rakennettua tietokoneohjaus niin sillä päästään tekemään tieteellisestikin arvokkaita havaintoja johon käyttöön se on alunperin tehtykin. Niin ja tietysti tähtitorni ympärille.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto 5.-8.12.2002
Keli ei niin liukas kuin viikko sitten, mäen ajoi helposti ylös. Talven pakkasennätys lauantain vastaisena yönä, lavuaarin viemäri edelleen tukossa - muuten kaikki toimii.
Liukastelua 29.11.-1.12.2002
LIUKAS keli, vesisade on jäätänyt tien. Lunta ei ole, mutta jäätä kyllä. Ylös ei päässyt kuin lumiketjuilla ja silloinkin vaivoin. Tulipa opeteltua nekin pukemaan... URSAn kurvista on tulossa uusi paha paikka, se on peilijäässä.
Tien lisäksi jäätä oli ison puolen lavuaarin viemärissä (ei vedä) ja vesijohdoissa sen verran, etteivät vessan säiliöt täyttyneet ennen kuin pattereita hehkutti oikein kunnolla. Vettä kuitenkin tuli ja saunomaan pääsi (saunan viemäri on toistaiseksi auki). Sais lämmetä kelit vähän.
Alaspäin ajellessakin piti olla kieli keskellä suuta. Mäki kaipaisi hiekkaa.
Enempi rentoa 22.-24.11.2002
Workkimassa ja rentoutumassa viikonloppuna.
Syyspäiviin valmistautumassa 15.11.2002
Saunomassa ja tavaraa Tampereelle hakemassa perjantaina.
Syyskokous 9.11.2002
Syyskokouksessa oli ilahduttavan runsas osanotto varsin liukkaassa kunnossa olevasta mäestä huolimatta. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2003 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin ensi vuoden toimihenkilöt.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi ensi vuodeksi valittiin Kalevi Sarnet ja hallitukseen Juha Aalto, Michael Fletcher, Kai Forssén, Ari Husa, Harri Leskinen ja Jorma Ryske, sekä varalle Kauto Huopio ja Teemu Mykkänen.
Kalusteita 6.3.2002
Kalevi ja Juha A kuljettivat mäelle parempia kalusteita.
Mäen nouseminen teetti kuulemma jonkin verran työtä ja vaati
mm. lumiketjuja.
Periksi ei kuitenkaan annettu.
Kovaa tuulta ja vilpoisaa. 22.-24.2.2002
Perjantai-illalla paikalla 10 jalkaa ja 4 nenää,
lauantai-illalla paikalla 14 jalkaa ja 6 nenää.
Lauantaina todettiin että lumi+myrsky on nietostanut ajotiellemme
paikoitellen runsaan kerroksen. Tähtimies Ryske saapui nelivedollaan
mäelle valitellen lumen syvyyttä. Tilasimme tien puhdistuksen.
Puhdistuksen jälkeen Huopiolla oli vaikeuksia tulla mäkeä ylös,
lumiketjut auttoivat kummasti.
Lauantaina Observatorion ovea säädettiin paremmin sulkeutuvaksi. (J.Ryske)
Sähköhöylällä,
ja kirveellä...
Lopputulos
kun mukaan on lisätty pari kahvaa Aarnion kahvasäkistä...
(viikkoa aiempi
tilanne)
Forssenin Kain meille lainaamalla kohtuu hyvälaatuisella
vaaituslaitteella
(1,
2)
mitattiin korkeutta tutkamaston betonijalalle ja arviolle kallion
korkeimmasta kohdasta. Laskenta mittauksen aikana (tuulessa ja
tuiverruksessa) päässälaskuna ilman kirjanpitoa.
Vertailukohtana rajapyykki nro 6:n MMH:n rekisteristä saatu
ZN60=86.7m,
johon Tutkamaston betonijalkaan oli 5.2m±0.1m = 91.9m ja
kallion korkeimmalle kohdalle vielä noin 0.3 m = 92.2m (± 0.1m)
Tulos on ensimmäinen approksimaatio ja todennäköisesti alle 0.5m
sisällä oikeasta. (Jos rajapyykin korkeus on oikein, eikä
päässälaskussa tullut virhettä... taisi tulla!)
Edellisestä johtaen (ilman mittausta) Monumentin ylätasanne on noin
8.3m kallion huipun yllä ollen noin 100.5m ASL :-)
Sunnuntaiaamuna myrsky on laantunut, taivas on kirkas ja lähes pilvetön.
Korkeuksia vaaittiin uudestaan lähtien rajapyykki nro 4:stä Z=74.6m.
Tutkamaston betonijalan korkeudeksi saatiin Z=90.94m ±0.15m.
Kallion korkeimmaksi kohdaksi (sähkötolpan vieressä) Z=92.23m ±0.15m.
Monumentin NW tolpan betonijalan Z=91.96m ±0.15m.
Monumentin kävelytasoksi noin 100.30m ±0.25m.
Observatorion betonilattia Z=90.25m ±0.15m.
Kuvia:
1,
2,
3,
4,
5,
6,
7,
8.
Uutta lunta ja luistava keli 15.-17.2.2002
Rytmiryhmät säätämässä.
Saunan tuulettimen ilmanoton eteen asennettiin kuristuslevy.
Saunaan ollaan edelleen tyytymättömiä. Jäähdytystä, unta ja uusi
päivä tarjoaa lisää säätämistä...
Tähtien katselua (Aarnio, ei tähtimiehemme).
Observatorio
käytössä! (käyttäjä kameran takana), suljettaessa havaittiin
ongelmia
observatorion ovessa, joka on turvonnut niin, ettei sitä saanut
kunnolla kiinni.
Observatoriosta otettu tähtitaivaskuva. Keskellä alareunassa on
Pernajan masto (valkoiset vilkut). Kuva otettiin 2002-02-16
klo 00:39 EET.
Valotusaikaa 15 sekuntia, f=2.8. Kuva on luokkaa 60 astetta
vaakasuuntaan ja himmeimmät kuvaan tarttuneet tähdet ovat
seitsemättä magnitudia. Ihmeitä nämä uudet digikamerat tekevätkin...
Kirkkain taivaan valaisu on Porlammin keskustan suunnalla, jonne on
noin 11 km, joskin kyseessä saattaa olla suurehko määrä kasvihuoneita
lähempänä...
Horisontissa Pernajan mastosta vasemmalle on mahdollisesti Koskenkylän
moottoritieristeys, 29 kilometriä kalliolta, tai mahdollisesti
Liljendal, 20 km.
Pidemmälle vasemmalle ja horisontista ylempänä on Lapinjärvi, 12 km.
Muu valokuvakokeilu, f=2.8, t=15 sekuntia,
8 sekuntia,
4 sekuntia ja
2 sekuntia.
GPS:illä (Garmin mark-II+ ja III) pseudo-range mittauksia observatorion
eteläseinällä olevan
pystypattingin paikan selvittämiseksi. (Joku selvä kiintopiste piti
valita kokeeseen ;) Tämä kuva on jälkikäteen tehty feikki, jossa
laitteet tuli pimeässä laitettua väärään järjestykseen, sentään
oikeisiin paikkoihin. Oikean tilanteen asetelmassa kaksi kannettavaa
tietokonetta oli pinottu paikalla olevalle tuolin tapaiselle keräämään
dataa.)
Lauantaina mm. tunkattiin saunaa, kuvat:
1,
2,
3.
Talo natisi, mutta "kaato" tuntuu edelleen olevan väärään suuntaan.
Tunkkikalusto.
GPS:llä tehtiin ns. "staattista mittausta",
referenssisysteemi
oli
observatoriossamme samaan aikaan, kun toisella laitteella mitattiin
joukko muita pisteitä. Kuvia:
1,
2,
3,
4.
GPS-paikannin oli kamerajalustan päällä ja dataa kerännyt kannettava
tietokone pehmustetussa repussa.
(näiden lisäksi kiintopiste 92M1005, kävelymatka pitkin tontille
johtavaa tietä ja yksi staattinen piste mäen alla kohdassa jossa
tie alkaa nousta mäkeen.)
Tuon GPS:n datakeruun antama tieto voidaan muuttaa paikaksi vasta
noin 14 vuorokauden kuluttua, kun tähtitieteilijöiden GPS-satelliittien
rataparametrien tarkkuusversiot tulevat valmiiksi.
Sunnuntaina tunkattiin
lisää. Kaikkiaan saunan puolella nostoa on nyt
tehty 6.0-6.5 senttiä. Nyt "kaato" (lattian kallistus) näyttäisi olevan
viimein kohti viemäriä, mutta yhden saunaosaston oven karmin havaittiin
nyt olevan noin 5-10 milliä ristimitaltaan vino.
Ylläpitotoimia 8.-10.2.2002
Viikonloppuna asennettiin tunkki räkkiin ja jalostettiin kiukaan kapasiteettia
edelleen lisäämällä kivimassaa. (Kuvia:
1,
2,
3,
4,
5,
6,
7,
8 -- kiukaan
kyykytystä.)
Viestikallio-TV koefilmauksia (isolla lapsella uusi lelu -> pitää kokeilla..)
Kuvia:
1,
2,
3,
4,
5,
6,
7.
Kokeiluja 360° kuvien
koostamiseksi valikoiduista paikoista.
Hannulle taas erikoiskiitokset hiekoituksesta. Luistinrataa muistuttavaa
tietä ajeltiin ylös melkein kuin kesäkelillä!
Kaivon ja kiukaan debuggausta 1.-3.2.2002
Perjantai-illan saunavuorolla ehti vain yksi säätäjä saunomaan.
Sitten huomattiin, että kaivo
on tehnyt taas jähmettymistempun, eikä anna vettä.
Lauantaina sitä sitten sulateltiin lämpöpuhaltimella.
Seuraavaksi mittailtiin pumpun ottamaa virtaa ja ehdittiin jo säikähtää
kun mittari näytti nollaa.
Onneksi vika kuitenkin tarkemmissa tutkimuksissa paikallistui systeemin
painekytkimeen (sen kyljessä on pieni vipu - jokin suojakatkaisija -
jonka pitää olla alas...). Sauna päälle!
Saunan löylyihin oltiin tyytymättömiä ja päätettiin vaihtaa siihen
kivennäiset.
Kouvolasta löytyi täyttötarpeeseen nähden hiukan vajaa annos
kiuaskiviä (oliviini-diabaasia), joten muutos oli toistaiseksi
vain osittainen.
Hannu oli lingonnut tien upeaan kuntoon perjantaina ja ylös oli ilo
ajella. Murphy kuitenkin iski lauantain vastaisena yönä ja aamulla tie
oli taas lumen huolellisesti peittämä - mutta sentään liikennöitävissä.
Sunnuntaiksi iski vesikeli ja tie peilijäähän, onneksi piti vain tulla
alas.
Jääveistoskin suli vauhdilla.
Rautakaupasta hankittiin myös muutama kahva.
Oheisessa kuvakollaasissa olohuoneen WC:n oveen vuosien jahkaamisen
jälkeen viimein asennettu yksilö.
Hätäisimpien kotimatkalaisten poistuttua ryhmä Aalto (sähköasennukset)
ja Aarnio (puusepäntöitä, saunan lattian rankka pesu) asensi saunaan
uuden valon. Työvaloissa (300W halogeenivaloa, vrt. penkin alle
piilotettu 60W hehkulamppu) paljastui kuinka epähygieeninen sauna
oli ja sille tehtiin melkoisesti käsittelyä, mutta lisää tarvitaan.
Kuvat:
vanha-1,
2,
uusi-1,
2,
3,
4,
5,
6.
Yritys tunkata saunaosastoa sentti ylemmäs ei onnistunut -- käytetyssä
hallitunkissa ei tainnut kapasiteetti (2tn) riittää.
Seuraavaan yritykseen tarvitaan 4 kpl 10 tonnin pullotunkkeja.
APRS tukiasemaradio tuotiin paikalle, ei vielä asennettu.
Kevyttä säätelyä 25.-27.1.2002
Ibari-aateekoon levyjärjestelmät ajoon.
Perjantai-iltana jäätiin mäkeen kiinni, mutta aikanaan ylöskin
noustiin - Hannulle kiitos traktorikolauksesta perjantaina ja
linkoamisesta tuiskun tauottua lauantaina.
Nyt on baana hienossa kunnossa kun vain ei sataisi lisää.
Bonkin siirtelyä edelleen 18.-20.1.2002
Siivoilu jatkui edelleen.
Bonkkia kasailtiin paikasta toiseen ja uusi aateekoo viritettiin
tulille.
Kuuma lasi ja vesi eivät ole yhteensopivia saunavalaisimen rakenteena.
Sauna on taas pimeä (ja lamppu siruina.)
Toinenkin pihavalonheitin lakkasi toimimasta.
Tarvitaan uusia polttimoita ja hoikka akrobaattisäätäjä...
Kun joku vielä muistaisi, minkä tehoisia nuo halogeenit ovat.
Siivousta 12.-13.1.2002
Bonkki seis!
Siivosimme radiomökkiä ja veimme taas sinne kertynyttä bonkkia pois
jaloista kiikuttamalla sitä alamökkiin.
Tarvitsemme selvästi kuvan esittämän hätäkytkimen.
Tilanne bonkin määrän suhteen on nimittäin entistäkin kestämättömämpi.
Asialle täytyy tehdä jotain kevään mittaan...
Pihavalonheitin menetti toisen (lännen puoleisen) polttimonsa.
Tähtien katselua 9.1.2002
Arto OH2KTB ja Mikko OH2HVJ taivaalle tuijottelemassa.
Pakettiradiosäätöä 5.-6.1.2002
Pakettiradionode osittain suolistettiin ja havaittiin samalla sen
olleen pimeänä jo jonkin aikaa. Runkoverkkonode ja paikallinen
UHF-portti elvytettiin henkiin, VHF-vehkeet otettiin työstettäväksi
APRS-tarkoituksiin.
Vesihuolto ja viemäröinti toimivat alkujäykkyyden jälkeen.
Uusivuosi 29.12.2001-1.1.2002
Etujoukot
aloittivat remeltämisen lauantai-iltana.
Audiokalustoa ja muuta perusvarustusta kannettiin sisään
ja koeponnistettiin. Osa valoista tuotiin myös.
Yksi tuoli ei
kestänyt vakiokokoista Hamssia....
Sunnuntaina klo 01:40 yksi viestikallion 25A pääsulakkeista laukesi...
(vinoa kuormaa, sano)... Syylliseksi nimettiin auton lohkolämmitin.
Jääveistos startattiin taas
sunnuntaina klo 16.
Umpeen jäätynyt saunan vessan viemäri sulatettiin
ryömimällä talon alla
ja puhaltamalla kuumaa ilmaa 90° mutkaan.
Pohdiskelimme keinoja ratkaista
jäätymisongelma low-tech menetelmin...
Uudenvuoden kunniaksi valaistiin mäkeä värikkääksi ja poltettiin ruutia;
Tapahtumakuvia
HF-Sedät laittoivat maailmanlopun lanka-antenninsa lähes kiinni
TV-antenniin ja puhkuivat sinne noin sadan James Wattin mukaan nimetyn
energergiayksikön verran HF:ää. Nyt näyttää, että Wanha Viptronic
(mark I) ei enää saa virtalähdettään käyntiin. TVI:tä, sano!
Enempiä hiiriä ei ole nähty.
20.-23.12.2001
Saunassa on uusittu
turboilmastointi, jossa nyt ei pääse vettä flektiin.
Testaus osoittaa että tuo on hieman liiankin tehokas,
ainakin -20°C pakkasella...
(Kuvassa näkyy myös rakennuksen alainen tukipalkki..)
Toinen pyydystetty hiiri(?)
oheisessa kuvassa. Ruskea selkä, valkea vatsa, häntää saman verran kuin
vartaloa, pienet korvat. Kaikkiaan löytyi kaksi otusta.
Jääveistos syntyi -20°C pakkasessa,
kun pumpattiin porakaivosta vettä sen laadun parantamiseksi...
Toinen kuva.
Tunkille (www.viestikallio.fi) on tehty
kokovartaloelinsiirto.
14.-16.12.2001
Uutta, jäykempää ATK-bonkkia mäelle, ei vielä tuotantoon.
Saunan mittaus-ATK on nyt ilman sisäistä UPS-sähköään,
toivottavasti sähköverkko ei nikottele.
Hiirten kulkuväylä kenties löydettiin, on kyllä vielä auki.
Jääkaapit tyhjennettiin pilaantuvista elintarvikkeista.
Porari kävi tutkimassa tienparannusräjäytysmahdollisuuksia.
Syyskokousviikonloppu 7.-9.12.2001
Syyskokouksessa valittiin puheenjohtaja, johtokunta ja muut
toimihenkilöt. Vuoden 2002 jäsenmaksuksi päätettiin 35 euroa.
Melkein kuin pikkujoulu 23.-25.11.2001
Enempi oleskelua ja saunomista. Säätäminen rajoittui tällä kertaa
ruokaan, chili todettiin riittävän jäykäksi.
Tähtitaivas 17.-18.11.2001
Pilvetön taivas on upea näky.
Syysmyrsky
Kylällä (ja mäellä) oli sähkökatkos 15.11.2001 klo 20:28 - 16.11.2001
klo 16:04
www.viestikallio.fi ja giga.viestikallio.fi piti bootata käsin paikan
päältä ja palvelu palasi noin klo 20:30.
UPSit kestivät erilaisia aikoja:
- GSM-saitti pysyi pystyssä 6-7h
- routteri+repeateri UPS kesti noin 3h
- kompuutteri UPS kesti noin 7h
Palvelu katosi verkosta kun routteri-UPS kuivui noin klo 23:22.
Palvelukatko kesti noin 21 tuntia.
Monumentti pyörii uusin moottorein alhaalta komentaen, 10.11.2001
Monumentin uudet moottorit kaapeloitiin valmiiksi
ja nyt peili liikkuu alhaalta kaapelin päästä sähköä syöttäen.
Kaapelointia siistittiin hieman seuraavana päivänä kun säätäjät
jäätyivät ylhäällä ja jättivät homman hieman kesken.
Observatorio vihitty käyttöön, 9.-10.11.2001
Observatorion vihkiäiset onnistuivat vaikka sää oli puolipilvinen,
eli vaikka aina välillä oli joku pilvilautta tiellä, välillä oli
selkeitäkin kohtia taivaasta tarjolla.
Ensilumi 6.11.2001
Web-kamera kertoi maan olevan valkoisena Viestikalliolla.
Konesalin siirto 2.-4.11.2001
Runsaasti väkeä osallistui viikonloppuna ATK-laitteiden siirtoon
radiomökistä alamökkiin. Operaatio onnistui odotusten mukaisesti.
Myös rynnäkkökaapelointi on vedetty putkeen paitsi päärakennuksen
osalta.
Vaalipropagandaa 26.-27.10.
SRAL-ehdokkaiden kyselytuntiin valmistautuminen ja suoritus.
Ei mitään mainitsemisen arvoista.
Uusien moottorien asennus 20.-21.10.2001
4-metriseen laitetiin uudet moottorit paikalleen, kaapelointityöt
jäivät vielä hieman kesken, mutta kantamalla labravirtalähde ylös
olemme saaneet osoitettua, että se pyörii sittenkin!
Kirjaamattomia käyntejä 30.9.2001 - 19.10.2001...
Paikalla on käyty ja ainakin Saunottu, kukaan ei ole kirjannut mitään...
Moottorien sovittelua 29.9.2001
4-metrisen uusia kääntömoottoreita soviteltiin paikalleen.
Observatorio maalattu tuplasti 23.9.2001
Observatorio on maalattu ulkopuolelta tieteen ja ympäristön vaatimukset
huomioon ottaen, eli eteläseinä valkoinen lämpöväreilyn minimoimiseksi.
Sähkö, data, katon ja seinän raon väliset tuulisulkumuovit sekä
sisäpuolinen maalaus vielä puuttuvat.
Arto (OH2KTB) ja Jorma pensselöivät sateessa ja polttivat
myös homeiset matot.
Observatorio on siis havaintovalmiina syksyn astronomisiin sessioihin.
Pyykkiä, putkia, ... 14.-16.9.2001
Kymmenen puhdasta pyyhettä pinossa, yhden otamme...
yhdeksän puhdasta pyyhettä pinossa...
(pyyhkeitä)
Putkia... selittynee tällä sivulla.
Selvisi myös, miksi talvella viemäri
jäätyi!
Lisää antenneja... 8.-9.9.2001
70cm yagi ja 2m yagi on nostettu mastoon roottorilla varustettuna,
sekä tarvittavat kaapeloinnit suoritettu. Koeponnistus onnistui
odotusten mukaisesti ja suoria yhteyksiä syntyi.
Lisää valoja vaihdettu.
Bonkkia on lajiteltu, RF sälää otettu talteen, muinaista bittisälää on
luokiteltu romuksi, dokumentteja löydetty ja otettu talteen.
Bonkkia, bonkkia! 5.9.2001
Saimme kalliolle erän ihmeellistä bonkkia josta nähtävästi tehdään
sarja AO-40 träkkereitä. Lisäselityksiä antaa OH2AUE...
Huoltotoimia ja elintensiirtoja 1.9.2001
Tunkkiin vaihdettiin isompimuistiset aivot, jotka ovat vieläpä hieman
nopeammat kuin entiset.
"Olohuoneeseen" vaihdettiin valo.
Tontilta löydettiin kaksi uutta kulmaa (ks. maantietoa).
Tiskipöytä (kierrätyskappale) on saapunut ja väliaikaisvarastoitu
observatorioon. (Sittemmin siirretty ulkosalle pressun alle.)
4m peili pyörii taas 24-26.8.2001
Vanha Az-moottori asennettiin 4 m peiliin, systeemin havaittiin
toimivan.
Ennen kuin asennusta voitiin tehdä, piti koneiston laatikkoon
ruiskuttaa hirvittävä yliannos Pyretriiniä, kun siellä oli
joku kärpästen tms. elukoiden parveilu/talvehtimis kokoontuminen.
Viisi minuuttia suihkutuksen jälkeen surina lakkasi ja säätäjä-sedät
mahtuivat väliin tekemään töitään.
Saunaan on taas laitettu valo.
Observatorio väritetty 23.8.2001
Kide (OH2HOR), Arto (OH2KTB) ja Mikko (OH2HVJ) värittivät observatorion
Viestikallion muihin rakennuksiin sopivalla sävyllä. Rimoituksen
havaittiin erehdyttävästi muistuttavan koppien aaltopeltiseiniä.
Maalia tulee vielä toinen kerros siistimisineen. Eteläseinä on valkoinen, muut syvän vihreitä.
Webiä särjetty urakalla, 20.8.2001
Nyt sitten on suoritettu: webiin lisättiin paljon infoa projekteista
ja generoitiin kummallisia kieltä vaihtavia PHP-skriptejä joilla lähes
sivun kuin sivun saa vaihtamaan suomi vs. englanti.
ATV-kokeilua, 18.-19.8.2001
Pienellä joukolla kokoonnuttiin mäelle koettamaan josko saataisiin
256 km 1.3GHz FM-ATV lähetys onnistumaan, mutta eipä tainnut olla
sopivaa keliä. Vasta-asemakin valitteli Rx:nsä LNA:n lämpötilaherkkyyttä. Opittiin yhtä ja toista systeemistä ja 4m peilin suuntaamisesta ilman, että käytössä on ehjää mekaniikkaa (se on "pajalla").
Juteltiin paikalle tulleiden korkeita katselupaikkoja etsineiden
lintubongarien kanssa.
Antenneja, kartoitusta ja Chiliä, 11.-12.8.2001
Kaapeli-TV juttujen rakentamista; Astra:sta näkyy melkoisen monta
analogista kanavaa - tosin pääasiassa saksalaisia.
Kartoituksen tuloksia on koostettu paikallisen
maantiedon sivuille.
5.5-metriseksi väitettyä peiliä mitattiin ja todettiin sateen
kutistaneen sen 5.0-metriseksi.
Syötiin chiliä, jossa oli voimallisia mausteita..
Kartoitusta ja mekaniikkasuunnittelua 3.-5.8.2001
Tonttia kartoitettu. Kaapelia kaivettu.
Kurpitsan paikkoja katsastettu. Monumentin parannuksia suunniteltu.
Monumentin mekaniikkailtamat 4.-6.8.2001
4-metrisen mekaniikkaa dokumentoitiin.
Muuten keskityttiin tällä kertaa suunnitteluun ja konkreettiset
toimenpiteet jäivät vähemmälle.
Hellettä ja huhkimista 26.-29.7.2001
Maston laakeria tutkittiin. ATK-kaappi uusittiin.
TV-antennia kohennettiin.
UPS pantiin kaappiin.
Paikkoja järjesteltiin, siivoiltiin, saunottiin, jopa workittiin!
Aktiviteettiviikonloppu 20.-22.7.2001
Miehet edelleen johtotehtävissä.
Ojaakin kaivetaan.
UPS-sähköä lisätty tukiasemakopin laitteita varten ja
ylijännitesuojausta harjoitettu.
Siivoiltu paikkoja edelleen.
Kuidunvetoiltamat 18.7.
Valokaapelia vedettiin alamökin ja radiomökin välille sekä radiomökin
ja päärakennuksen välille. Sen jälkeen katseltiin salamointia ja tuskailtiin sähkökatkosten haitallista vaikutusta saunan lämpiämiseen,
väisteltiin kirsikankokoisia rakeita ja aamulla korjattiin vähän
bittilaitteiden vahinkoja.
Touhuviikko ja vuosikokous 11.-16.7.
Kaikenlaista touhuamista. Vuosikokous sunnuntaina. Tervetuloa!
Leiriin laskeutuminen 30.6. - 2.7.
Viestikallioltakin lähti kesäleirille kaikenlaista. Niitä keräilemässä...Juhannus 22-24.6.2001
Viestikalliollakin vietettiin juhannusta... Mastotalkoot 16.6.2001
Maston polarisaatiota muutettiin 90 asteella.
Mukana oli runsaasti talkooväkeä. HF-maston valmistelua 26.-27.5.2001
HF-masto koottiin ja pultattiin jalustaan.
Masto jäi vielä odottamaan harusvaijereita.
Pystytystalkoita suunniteltiin kolmen viikon päähän. Gigaleiri 17.-19.5.2001
Perinteinen gigaleiri saavutti taas suuren suosion.
Mielenkiintoisia esitelmiä kuuntelemassa ja kirpputorilla
nuohoamassa oli monikymmenpäinen joukko kiinnostuneita.
Sää ei suosinut, mutta hernekeitto oli maistuvaa!
AO-40 -testausviikonloppu 11.-13.5.2001
Satelliitin tilaa tutkailtiin, lähettimiä ja vastaanottimia
kokeiltiin ja telemetriaa vastaanotettiin Viestikalliolla. AO-40 -kusottelua 4.-6.5.2001
Rakennusten siivousta, ensimmäiset AO-40 -yhteydet pidetty kutsulla OH2Z.
Talkooviikonloppu 28.-29.4.2001
Vappuun valmistautumista mäellä. Uusi liesi asennettu ja koeponnistettu,
kuituputket vedetty niin että kaikkiin rakennuksiin tulee putki.
Jokunen läpivienti tekemättä ja yhtä kuidunpätkää vaille,
muuten kuituverkko on asennusvalmis. 5-metrisen peilin osia tuotiin
mukana. Tunkkiin tehtiin ohjelmistopäivityksiä. Mitattiin HF-maston
harukset. Talkoolauantai 28.4.2001
5-metrinen purettu YLEllä Pasilassa. Osia kuljetettu Viestikalliolle.
Suunnittelukäynti 21.4.2001
Parin tunnin pikavisiitti lauantaina. Pääsiäinen Viestikalliolla 14.-16.4.2001
Viestikalliolla vietti pääsiäispyhiä runsas joukko jäseniä.
Tiloja siivottiin ja nautittiin takatalvesta.
Lunta satoi lisää useita senttejä!
HF-digimodepeditio Ahvenanmaalle pääsiäisenä. Observatorion naputtelua 8.4.2001
Observatorio sai toimivan oven säpillä.
Liukukattoon asennettiin stopparit raiteiden päihin, joten katto ei liikuteltaessa vahingossa luiskahda kalliolle. Observatorio on nyt alustavasti valmis beta-testeihin. Aurinkoinen viikonloppu 24.-25.3.2001
Observatorion kehitys edistyi, liukukiskot paikalleen, katto liikkuu!
Kaivo melkein jäässä, saunan ja luentosalin vessan viemärit jäässä.
Mäki asenteella ajokelpoinen, vain ensimmäinen mutka todella liukas.
Talkooviikonloppu 16.-18.3.2001
Observatorio sai lattian, oven (saranat puuttuu) ja rakenteita katon
liikuttelua varten.
Porakaivosta saa taas vettä, taisi olla jäässä. Tie on edelleen liukas,
nelivedolla ajettiin ylös, etuvedolla peruutettiin, nössöt kävelivät.
Kuvia Huoltokäynti 11.3.2001Pikavisiittejä 26.-28.2.2001
ATK-säätöjä iltaisin. Mäki ummessa, kävelemällä ylös. Kaivo jäässä. Pikavisiitti 21.2.2001
Telemetriavärkkejä lisätty, mäki on todella liukas! Pakkasviikonloppu 2.-4.2.2001
Viikonloppuna säädettiin bittiä ja järjesteltiin
radiokopissa laitteita. Lämpötila oli alimmillaan -24 astetta (ulkona). Säätöviikonloppu 26.-28.1.2001
Viestikallion sauna kytkettiin Intternettiin 26.2. klo 22.42. Saunan
lämpötilan nousua seurataan herkeämättä.
Bittiä ja mittailua 19.-21.1.2001
Luru järjestelemässä levyjä viikonloppuna, Jorma Ryske kävi
suunnittelemassa observatorion kattorakennetta sunnuntaina. Kevyttä säätämistä 12.-13.1.2001
Hami-linukan säätö jatkui, tehoakin irtoaa jo kilowatti! Säätöviikonloppu 5.-7.1.2001
Radio Hamin linukkaa säädettiin ja web-sivuja uudistettiin. Akateeminen millennium 30.12.2000 - 1.1.2001
Runsaasti jäseniä ja jäseneksi aikovia juhlisti vuoden
ja vuosituhannen vaihtumista Viestikalliolla asiaan kuuluvin
menoin.
|